Näytetään tekstit, joissa on tunniste kouluttaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kouluttaja. Näytä kaikki tekstit

23.11.2018

KUKA SINUA KOULUTTAA?


Emmi Mälkiä aloitti Suomen Puheopiston esiintymistaidon kouluttajana vuonna 2009 osana forum -teatterivalmennusta ja siirtyi valmentamaan ryhmiä itsenäisesti 2014. Emmillä on taskussaan jo liiketalouden tradenomin ja humanististentieteiden kandin paperit ja on valmistumassa filosofian maisteriksi puheviestinnästä Helsingin yliopistosta. Hänen valmennusrepertuaariinsa kuuluu esiintymistaidon, työyhteisö- ja asiakaspalveluviestinnän valmennukset. Emmin valmennukset perustuvat luentokeskusteluihin, käytännönharjoituksiin sekä yhteistoiminnallisiin menetelmiin.

Opinnot ja työelämä ovat tutustuttaneet kouluttajamme valmennusteemoihin, mutta hän kuvaa kiinnostuksen erityisesti esiintymiseen olevan lähtöisin viha-rakkaussuhteesta. ”Esiintyminen on aina kiehtonut minua, mutta myös jännittänyt. Esiintymistaito on alue, jossa voi kehittyä koko ajan eikä koskaan ole valmis”, Emmi kertoo. Päämääränä kouluttaja haluaa edesauttaa työyhteisöjen hyvinvointia olemalla mukana kehittämässä organisaatioiden viestintäkulttuuria. Hän näkee toimivan vuorovaikutuksen olevan tärkeä osa ihmisen hyvinvointia niin työelämässä kuin missä tahansa muuallakin ja siksi sen olevan myös mielenkiintoinen tutkimuskohde.

Kouluttajana Emmi haluaa tarjota ideoita ja oivalluksia: ”Valmennusotteeni on kannustava ja keskityn osallistujien vahvuuksiin ja annan kehittämisideoita”. Hän kertoo ammentavansa käytännön esimerkkejä omista kokemuksista ja pyrkivänsä pitämään valmennuksissa lämminhenkisen tunnelman. Kouluttaja kertoo, miten parasta valmennuksessa on avoimet keskustelut, joista hän usein itsekin oppii kouluttajana. Vuorovaikutteisen valmennuksen lähtökohtana onkin kouluttajan lähestyttävyys. Lisäksi Emmi mainitsee, että parasta kouluttajatyön antia on, kun osallistujat kertovat saaneensa valmennuksessa vastauksia juuri niihin kysymyksiin, jotka heitä ennen valmennusta askarruttivat.

Ennen jokaista valmennusta osallistujat täyttävät ennakkokartoituksen valmennusteemaan liittyen. Kouluttaja toivookin, että osallistujat pohtisivat aihetta etukäteen ja miettisivät omia vahvuuksia ja kehittämiskohteita sekä odotuksia tulevasta valmennuksesta. Emmi toivoo osallistujien olevan avoimia uusille ajatuksille ja kokevan olonsa turvalliseksi heittäytyä mukaan harjoituksiin. Kokenut kouluttajamme näkee, että osallistujat saavat näin enemmän eväitä myös käytännön vuorovaikutustilanteissa.

Emmi motto kouluttamiseen: ”Anna mennä, koe ja ylläty!”



NANNA VIIKINKOSKI



12.10.2018

Kuka sinua kouluttaa?



Yli 20 vuoden ajan kouluttajana toiminut Eero Enqvist on Suomen Puheopiston esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen valmentaja. Alkujaan Eero opiskeli viittomankielen tulkiksi, jonka jälkeen hän kouluttautui teatteritaiteen maisteriksi erityissuuntauksenaan teatteripedagogia.

Eeron kiinnostus esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen valmentamiseen on lähtöisin hänen pitkältä työuraltaan. Tulkkina ja näyttelijänä Eero on päässyt vuorovaikutuksellisiin ja haastaviin työtilanteisiin. Tämä on avannut aitiopaikan seurata ihmisten välistä vuorovaikutusta ja sen onnistumisia tai epäonnistumisia. Teatterilla on vahvat juuret Eeron koulutusmetodeissa, sillä hän suosii teatterillisia menetelmiä ja käytännöllisiä harjoitteita luennoinnin sijaan.

Eero kuvailee itseään valmentajana näin: ”Olen asiani osaava, huumorintajuinen ja kannustava valmentaja, joka myös aidosti kuuntelee koulutettaviaan ja ottaa vastuun koulutuksesta”. Hän lisää vielä, että valmennuksiin kannattaa aina tulla avoimin ja vastaanottavin mielin, jolloin asioita tarkastelee kriittisemmin. Eeron valmennuksista saat konkreettisia työkaluja sekä paljon ajateltavaa tästä kiehtovasta ja moniulotteisesta aiheesta.

Eeron koulutusfilosofia pohjautuu ajatukseen, että vastaukset askarruttaviin kysymyksiin ovat jo meissä itsessämme. Valmentajana hänen tehtävänsä on auttaa tuomaan ne esiin ja käyttöön kannustamalla ihmisiä luovuuteen ja luottamukseen. Hän kertoo, että koulutuksissa on parasta, kun ihmiset saa uskomaan, että esiintymis- ja vuorovaikutustaidoilla on todellista ja todennettua merkitystä viestinnän onnistumisessa.

Koulutusmottona Eero pitää dynaamista huudahdusta: "Nyt!"



NANNA VIIKINKOSKI

13.9.2018

Kuka sinua kouluttaa?

Kansainvälistyneet markkinat ovat tehneet Suomessa useista liiketoimista monikielisiä. Tämän vaikutuksesta englanninkielisten koulutusten pyyntö on myös kasvanut huomattavasti viime vuosina. Suomen Puheopiston valmennustarjontaan kuuluu englanninkielisiä koulutuksia, niin esiintymistaidon ja kirjallisen viestinnän valmennuksista vuorovaikutustaitojen valmennuksiin. Amerikkalainen Dean DiNardi on yksi meidän näissä valmennuksissa käyttämistä kouluttajista. Dean on opiskellut viestintää, lavaesiintymistä, psykologiaa ja käyttäytymistieteitä sekä teatteria. Esiintymistä ja viestintää hän on kouluttanut 15 vuotta.

Deanin asiantuntija-alaa ovat yleisön huomion kiinnittäminen ja ylläpitäminen, esiintymisen arvon määrittäminen ja sen esittäminen asiantuntijana, itsevarmuuden rakentaminen sekä läsnä oleminen puhujana. Kyseisiä aiheita valmentaessaan Dean käyttää hyväkseen NLP-menetelmää ja 25 vuoden kokemusta teatterista näyttelijänä, kirjoittajana, ohjaajana sekä tuottajana. 
Kouluttajana Dean on luova tavoissaan auttaa ihmisiä selvittämään heidän vahvuutensa kehittämään heikkouksia. Hän on myös suoraviivainen ja rehellinen teknikoissaan antaaksensa valmennettaville tuloksia. Dean on miellyttävä, ystävällinen ja empaattinen koulutettavien tarpeita kohtaan, koska ei ole helppoa esiintyä tai olla hyvä siinä. Parasta kouluttamisessa on auttaa muita tajuamaan, että he ovat kykeneviä ja että he osaavat.
Dean toivoo, että ennen valmennusta ihmiset tietävät tulevansa saamaan tarvittavat välineet hyväksi puhujaksi. Hän myös toivoo heidän ymmärtävän, että valmennuksen jälkeen heidän täytyy soveltaa näitä välineitä, koska yksi oppitunti ei vielä tee loistavaa puhujaa.

Deanin motto on: “Life isn’t about finding yourself, life is about Creating yourself”



ELLA KAJASTE

13.6.2018

Kuka sinua kouluttaa?



Kouluttaja Sanna Franck
On aika esitellä seuraava kouluttaja. Sanna Franck on esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen valmentaja. Erityisesti viime aikoina Sannan kouluttamia aiheita ovat olleet vuorovaikutustaidot sisäisissä asiakaskohtaamisissa tai haastavissa tilanteissa ja kouluttajan esiintymistaidot. Hän aloitti kouluttamisen vuonna 2001 opintojen ohella ja vuonna 2005 Suomen Puheopistossa.

Sanna opiskeli Jyväskylän yliopistossa filosofian maisteriksi pääaineena puheviestintä. Sivuaineena hän opiskeli draamakasvatusta eli Sanna on draamaopettaja. Hänellä on myös aikuiskouluttajan pedagoginen pätevyys.

Koulutusaiheina esiintyminen ja vuorovaikutus herättivät Sannan mielenkiinnon, koska ne ovat peruspilareita monissa työtilanteissa. Ne ovat teemoja, joissa niin kouluttaja kuin osallistujakin voi kehittyä loputtomasti. Sannasta kouluttajan työssä on parasta, että hän saa tarjota osallistujille alansa tuoretta tietoa sekä korjata vääriä käsityksiä, joita liikkuu esiintymis- ja vuorovaikutustaitoja valmennettaessa. Hänestä on myös upeaa nähdä valmennettavien kehittyminen harjoitteluprosessin aikana.

Sanna on kouluttajana vuorovaikutteinen. Hänestä on tärkeää luoda hyvä keskusteluyhteys osallistujiin ja kerätä heiltä myös aineistoa päivän teemoista. Sanna täydentää näitä teemoja omalla asiantuntemuksellaan. Taitoharjoittelussa lähtökohtana on osallistujan vahvuudet ja kehityskohteiden esiintuominen kannustavasti. Sannan valmennukset ovat sopiva sekoitus tietoiskuja ja toiminnallisia menetelmiä. Osallistujien aktivointi sekä esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen käytännön harjoitteleminen ovat aina osa Sannan valmennusta.


Sannan motto on Suomen Puheopiston perustajajäsenen Kaarlo Marjasen sanoin:
"Ole oma itsesi mutta parhaalla mahdollisella tavalla."

ELLA KAJASTE

9.5.2018

Kuka sinua kouluttaa?

Esiintymisvalmentaja Karo Lauronen

Tässä kuussa kouluttaja esittelyssä on valovoimainen Karo Lauronen. Hän on koulutukseltaan tradenomi sekä teatteri-ilmaisun ohjaaja. Karo on aloittanut valmentamisen vuonna 2008. Hänen erikoisalaansa on esiintymisen sekä myynnin ja asiakaspalvelun vuorovaikutuksen valmentaminen.


Karolle on tärkeää luoda koulutuksiin rento, hauska ja turvallinen ilmapiiri. Kouluttajana hän osaa innostaa sekä olla innostunut. Hän käyttää kouluttaessaan teatterilähtöisiä menetelmiä ja esiintymistekniikoita. Karo soveltaa taiteellisissa työryhmissä käytettyjä työkaluja ja tapoja myyntiin sekä asiakaspalveluun.


Esiintymisen ja vuorovaikutuksen kouluttaminen kiinnostaa Karoa, koska alati digitalisoituvassa maailmassa on yhä enemmän tilaa ihmisten vuorovaikutuksen ja viestinnän kehittämiselle. Hänen mielestään parasta kouluttajan työssä on ihmisten kohtaaminen ja mahdollisuus tarjota koulutettaville elämys, jota he ovat olleet itse luomassa.

Karon motto on: “Elämä on aivan liian tärkeä asia otettavaksi vakavasti.”

ELLA KAJASTE

29.3.2018

Kuka sinua kouluttaa?

Kouluttajamme ovat tärkeä osa Suomen Puheopistoa, siksi olemme päättäneet kertoa heistä enemmän. Ensimmäisenä esittelemme puheterapeutti Kirsi Lipastin. Hän on myös filosofian maisteri sekä Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) hyväksymä terveydenhuollon asiantuntija. Hänellä on kokemusta äänenkäytön kouluttamisesta vuodesta 1995 lähtien.

Äänenkäytön asiantuntija Kirsi Lipasti
Kirsi kiinnostui ihmisäänestä ja äänen käyttötavoista, koska ääni on merkityksellinen osa vuorovaikutusta ja viestintää. Ääni kuvastaa ihmisen ainutlaatuisuutta, sillä kenelläkään toisella ei ole samanlaista. Tämä persoonallinen ilmaisukanava onkin Kirsin loputtoman kiinnostuksen kohde. Hänen mielestään työ äänikouluttajana on innostavaa, koska harjoituksien avulla voidaan vahvistaa äänen kestävyyttä ja ilmaisuvoimaa.

Kouluttaessa Kirsi keskustelee mielellään osallistujien kanssa ja elävöittää jakamaansa tietoa havainnollistavilla esimerkeillä. Hän pyrkii tekemään valmennuksesta mahdollisimman henkilökohtaisen kokemuksen ryhmän kokoon katsomatta. Jotta koulutuksesta ei tulisi liian raskas, Kirsi vuorottelee harjoituksia ja tietoiskuja. Hänen tavoitteenaan on paitsi lisätä osallistujien tietämystä ja keinoja äänenkäytön hallinnasta, myös tarjota miellyttävä ja virkistävä valmennuskokemus.

Kirsin mielestä kouluttamisessa on tärkeää herättää mielenkiintoa ja tehdä sisällöstä mahdollisimman hyödyllistä ajatellen osallistujan ääntä. Koulutustilanteessa oleellista on myös rento ja myönteinen tunnelma.

Kirsin motto on: “Ääni kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.”


ELLA KAJASTE