31.3.2011

Mistä on hyvä asiakaspalvelu tehty

Mistä tietää, että asiakaspalvelija on oikealla alalla? (Kiireinen lukija voi tarkistaa oikean vastauksen toiseksi viimeisestä kappaleesta.)

Olen kohdannut tällä viikolla sekä miellyttävää että tökeröä asiakaspalveluviestintää. Jäin pohtimaan, miksi toisen asiakaspalvelijan viestintä ärsytti minua ja toisen viestinnästä tuli päiväni valopilkku.

Ei näin

Tökeröllä tavalla käyttäytyneestä tarjoilijasta ei välittynyt millään tavalla halu palvella meitä ravintolan asiakkaita.
Hän loi ei-tervetulleen tunnelman jo pelkällä katsellaan ja suupielien asennollaan. Esittämiimme kysymyksiin hän suhtautui välinpitämättömästi eikä vaivautunut tarkistamaan epäselvyyksiä kollegoiltaan tai keittiöstä. Tarjoilijan viestinnän perusteella tyhmiä kysymyksiä on todellakin olemassa.
Tarjoilun teknisen puolen hän hoiti mallikkaasti – viinilaseissa oli tarkallaan 12 cl punkkua per henkilö eikä kukaan saanut syliinsä lautasellista tomaattikeittoa. Tekninen osaaminen ei kuitenkaan riitä, jos ulkoinen olemus huokuu jotain aivan muuta.
Vaan näin
Päiväni valopilkku oli bussikuski.
Onneksi olin lähtöpysäkillä hyvissä ajoin, niin sain seurata, kuinka mukavasti kuski otti minun lisäkseni muut matkustajat sisään bussiin. Kuski kohtasi keskimäärin 20 sekunnin verran yhtä asiakasta. Jotain kummaa hän osasi tehdä, sillä lähes jokainen matkustaja käveli hymyssä suin kohti vapaana olevaa istuinta.
Se jokin ”kumma” oli katsekontakti, tervehdys ja jokin tilanteeseen sopiva sutkaus kuten: ”Turhaa juoksit, sullehan jäi vielä 14 sekuntia aikaa ennen lähtöä”. Bussikuskin huumori osui kertalaakista töistä koteihinsa palaaviin matkalaisiin.
Asiakaspalveluviestinnässä päästään hyvin yksinkertaisella reseptillä yllättävän pitkälle. Katse, hymy ja ystävällinen äänensävy ovat avainasemassa. Tärkeää on myös osoittaa olevansa aidosti läsnä.
Entä jos oma aito persoona sattuu olemaan tyly ja tympeä? Silloin lienee syytä palata lähtöruutuun ja tehdä Suosikin ammatinvalintatesti.

SANNA FRANCK

25.3.2011

Ihmisten edessä

Kävimme Puheopiston porukalla katsomassa Kuninkaan puhe -elokuvan. Poistuin teatterin hämystä vaikuttuneena, silmät liikutuksesta turvoksissa.
Elokuvassa Britannian tuleva kuningas Yrjö VI (= kuningatar Elisabethin isä) kamppailee änkytyksensä aiheuttaman puhekauhun kanssa. Apua monarkki saa epätavallisia menetelmiä soveltavalta puheopettajalta. Majesteetti pystyy hänen ohjauksessaan puhumaan änkyttämättä mm. silloin, kun päästelee kirosanoja ja rivouksia ilmoille.
Muutama kohtaus sai minut kiemurtelemaan penkissäni. Kun kuningas kuunteli änkytystään ämyrin vahvistamana urheilustadionilla. Kun hän valmistautui pitämään ensimmäisen merkittävän puheensa sotaan joutuvalle kansakunnalleen.
Ylipäätään elokuvassa näytettiin sitä todellisuutta, jota normaalisti yleisönä emme näe: esityksen harjoittelua ja siihen valmistautumista.
Näyttämön takana
Entisenä ammattinäyttelijänä humpsahdin mukaan siihen jännityksen täyttämään hetkeen juuri ennen esitystä. Kun odottaa kahden todellisuuden välillä. Kun kaikki on sekavana muhjuna päässä. Kun miettii, että vain hullu ryhtyy tähän vapaaehtoisesti.
Esiintymisjännitys ei nimittäin katoa, vaikka esiintyisi työkseen.
Jännitykseen vain tottuu. Sen läsnäolon väistämättömyyden hyväksyy, koska tietää, että tästä epämukavasta olosta huolimatta kaikki on ennenkin mennyt hyvin.
Teatterissa jännitystä helpotetaan huolellisilla etukäteisvalmisteluilla. Itse menin teatterille jo kahta tuntia ennen esityksen alkua. Kampauksen, maskeerauksen ja roolivaatteiden vaihdon lisäksi huolehdin rekvisiitan paikoilleen, lämmittelin vähän ja kävin läpi hankalimpien kohtausten repliikkejä.  Joissain esityksissä vielä virittäydyttiin yhdessä juuri ennen esitystä.
Yleisön kanssa
Viime kädessä nämä toiminnot ovat rutiineja, jotka paitsi auttavat keskittymään, myös antavat turvaa.
Vaikka esitystä onkin yleensä harjoiteltu ja sovittu etukäteen, mitä kukakin sanoo ja tekee, on esitys aina hyppy tuntemattomaan. Se ennalta tuntematon elementti on yleisö.
Esitys edellyttää aina vuorovaikutusta yleisön kanssa. Ja vaikka esimerkiksi änkytystä on mahdollista oppia hallitsemaan, vuorovaikutusta emme pysty kontrolloimaan. Se vaatii läsnäoloa juuri siinä kuluvassa hetkessä, epäonnistumisen riskin uhallakin.
Taiteilijaprofessori Kaisa Korhonen on todennut osuvasti, että puhetyöläisen on luovuttava suojamekanismeistaan. Hänen on antauduttava.


HELI PERTTULA