Maailman hymypäivänä hymyillään tutuille ja tuntemattomille

Tänään 7.10. vietetään Maailman hymypäivää (World Smile Day). Onkin siis hyvä pohtia, miksi hymy on meille niin tärkeä viestintätaito. Hymy on oleellinen osa vuorovaikutusta. Se on sanatonta viestintää, joka ymmärretään samalla tavalla joka puolella maailmaa. Vaikka ei olisi olemassa yhteistä kieltä tai sanoja ollenkaan, hymy kertoo viestin vastaanottajalle ystävällisyydestä, hyvästä tahdosta, ilosta ja halusta olla kontaktissa toisen kanssa.

Hymy on yksi ensimmäisiä viestintätekoja, joita pieni vauva tekee. Ensimmäisen hymyn vauva antaa vanhemmilleen jo noin kuuden viikon ikäisenä. Vauva hymyilee koko kasvoillaan ja tällöin voidaankin jo puhua sosiaalisesta hymystä, vuorovaikutuksesta.

Hymyily kuuluu myös äänessä. Kun siis seuraavan kerran puhut ystävän, asiakkaan tai vaikka puhelinmyyjän kanssa puhelimessa, hymyile. Se tekee äänestäsi heleämmän ja ystävällisen. Viestisi menee paremmin perille ja olet uskottava.

Hymy on hyvin luonnollinen reaktio vuorovaikutuksessa. Se kertoo viestintäkumppanillesi, että keskityt keskusteluun ja olet aidosti läsnä. Hymy myös rentouttaa ja virkistää väsynyttä mieltä. Kun siis jännität esimerkiksi jotain esiintymistilannetta, hymyile, sillä se rentouttaa kasvosi lihakset. Hymyillessäsi olet aito oma itsesi, tai ainakin epäaidon hymyn tunnistaa helposti.

Meistä suomalaisista sanotaan, että olemme melko vakavailmeisiä. Tänään Maailman hymypäivänä voi vapaasti hymyillä tutuille ja tuntemattomille ilman, että pelkää saavansa hullun leiman otsaansa ;)

EMMI MÄLKIÄ

Onko sanaton viestintä sanoja tärkeämpää?

Sinäkin olet varmasti jossain kuullut  Albert Mehrabianin tutkimuksesta ja siitä, että ns. sanattoman viestinnän painoarvo olisi vuorovaikutustilanteissa 80 % ja viestin sisällön vain 20 %.

Tämä on kuitenkin myytti, joka on ruokkinut itse itseään. Mehrabianin tutkimus koski nimittäin ensivaikutelmaa, jonka hänen mukaansa 80 % ihmisistä luo muutamassa sekunnissa tai minuutissa, hitaimmatkin 20 minuutin sisällä.

Ensivaikutelmassa huomio kiinnittyy Mehrabianin tutkimuksen mukaan

• 55 %   ulkoiseen esiintymiseen 
• 38 %   puhetapaan 
•   7 %   sanoihin.   

Mutta miten viestin sisältö sitten luodaan? Kaikkien edellä mainittujen asioiden avulla. Riippuu nimittäin täysin kuulijan odotuksista, puhujan asiasta ja tilanteesta, millaisia tulkintoja kuulijat tekevät. 

Jos puhujan asia ei kiinnosta meitä kuulijoita, saatamme hyvinkin ryhtyä tutkiskelemaan hänen esiintymistään, sen sijaan että kuuntelisimme sanoja tai edes yrittäisimme ymmärtää puhujan tarkoitusta. Jos taas henkemme on kiinni siitä, että ymmärrämme puhujan sanoman oikein, emme suinkaan hukkaa aikaa esiintyjän ulkoisen olemuksen analyysiin. Tällöin yritämme kaikin tavoin muistaa jokaisen sanan, jonka hän päästää suustaan.

Esimerkki:  

Al Qaidan antama kuolemantuomio voidaan lukea täysin ilmeettömästi yksitotisella äänellä tai sitten hurjasti huutaen ja meuhkaten. Kummassakin tapauksessa viestin sisältö epäilemättä kauhistuttaa meitä yhtä lailla.

Totta on, että puhuja voi vaikuttaa sanoman vastaanottoon niin ulkoisella esiintymisellään, puhetavallaan kuin sanoillaankin. Näiden eri osa-alueiden merkitys kuitenkin vaihtelee kuulijan tarpeista, odotuksista ja jopa vireystilasta riippuen. 

Tylsäkin asia voi siis muuttua mielenkiintoiseksi railakkaasti esitettynä, vaikka asiasisältö pysyisikin samana.

MARSA BÄCK

Suomalaista kohteliaisuutta

Tunnistatteko tilanteen? Olet lähimarketin leipähyllyn edessä, ja juuri perheesi suosiman kauraleivän edessä on joku tavaamassa pussien selosteita.  Kiireessäsi et malta odottaa, että henkilö saisi valintansa tehtyä. Niinpä yrität ujuttaa kätösesi mahdollisimman huomaamattomasti nappaamaan kauraherkun tuon vieraan ihmisen rinnan korkeudelta.

Koska leipäpusseja tutkiva henkilö ei ole sokea, hän huomaa itsensä ja hyllyn väliin luikertelevan käden ja väistää. Voi olla, että kumpikaan ei sano mitään. Käsi nappaa leivän. Tai sitten tässä vaiheessa mutiset hämmentyneenä sen pienen sanan. 

Mistä ihmeestä oikein on kysymys?

Meillä suomalaisilla on laajempi henkilökohtaisen tilan tarve kuin monilla muilla kansallisuuksilla.  Suomalaisen viestintäkulttuurin eräs kultaisista käskyistä kuuluukin: Kunnioita toisen reviiriä. Emme halua tunkeutua toisen tilaan edes sanomalla ”anteeksi”. 

 

Edellä kuvattu tilanne on siis suomalaista kohteliaisuutta.

Tämä suomalainen kohteliaisuus näkyy myös siinä, että pyörän soittokellon ääntä ei juuri kaduillamme kuule. Jos soittokelloa joskus erehtyy rimpauttamaan, pyörätielle harhautuneet jalankulkijat ojentavat kyllä moista tunkeilijaa.

Vielä ärsyttävämpää on tietenkin se, että edellä verkkaisesti askeltavat kulkijat eivät ymmärrä väistää, vaikka täällä takana tulisi joku, jolla on kiire. Miten epäkohteliasta. Että ei osata lukea takana tulevien ajatuksia.  Yritetään pakottaa toiset käyttäytymään tunkeilevasti.  Sanomaan sen pienen sanan.

Suomessa pitääkin osata ottaa muut huomioon teeskentelemällä ettei huomaa muita, vaikka kuitenkin huomioi heidät.

HELI PERTTULA

Kirjoittaja on asunut koko ikänsä Suomessa.