Esiintyjän kolme pointtia

Pidin viime viikolla ministeriöiden asiantuntijoille esiintymisvalmennusta, jossa osallistujat ylisanoin hehkuttivat Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbia esiintyjänä. Mitä siis voimme oppia häneltä?

Stubb esittää järjestelmällisesti asiansa kolmena pointtina (katso esimerkiksi tämä, tämä tai tämä). Aloituksessaan hän pohjustaa aiheen ja useimmiten myös tiivistää, mitkä ovat tällä kertaa ne kolme kohtaa. Varsinainen esityksen sisältö koostuu sitten näistä kolmesta pointista. Lopussa hän vielä toistaa kolme pointtiaan. Yksinkertaista ja nerokasta!

Stubbin kolmen pointin rakenne perustuu tunnettuun kolmen sääntöön, rule of three. Erilaisissa kolmikoissa ajatellaan olevan tehoa, jolla viestit saadaan tarttumaan ihmisten mieliin – oli kyse sitten elokuvan juonesta, mainoksen sloganista tai vaikuttavasta puheenvuorosta. Hyvät esiintyjät ovat tunteneet kolmikoiden voiman ja käyttäneet tätä retorista tehokeinoa kautta aikojen. Kolmikoilla on esimerkiksi julistettu itsenäisyys, myyty älypuhelimia ja perusteltu Suomen puolustuspoliittisia linjauksia.

Miksi Stubbin kolme pointtia toimii?

Ensinnäkin kolmen kohdan rakenne pakottaa rajaamaan olennaiseen. Ja rajaus on hyväksi. Vai kuinka usein olet kuullut valituksia liian ytimekkäistä tai lyhyistä esityksistä? Esityksissä usein vähemmän onkin enemmän. Kolmeen kohtaan on pakko tiivistää ydinviestit. Nämä kolme ydinviestiä on yleisön luonnollisesti helpompi muistaa kuin vaikkapa yksitoista tärkeintä seikkaa.

Toiseksi simppelillä jäsennyksellä puheen rakenne pysyy selkeässä paketissa. On johdatteleva alku, kolme pointtia ja tiivistävä lopetus. Kuulijoiden on helppo seurata tätä yksinkertaista rakennetta. Toisaalta selkeän rakenteen avulla Stubbin on myös helppo pitää esityksensä punainen lanka vahvana omassa mielessään.

Kolmanneksi Stubb jäsentää puheenvuoronsa selkeiksi metapuheella (eli puheella puheesta):

”Esittelen teille kolme pointtia --”
”Ensimmäinen pointtini on --”
”Lopuksi haluan vielä tiivistää kolme pointtiani eli -- ”

Esiintymistilanteissa meillä ei ole käytössämme niitä keinoja, joilla jäsennämme kirjoitettua tekstiä. Siispä puhumalla rakennetta auki Stubb tekee puheensa seuraamisesta helpompaa, samalla tavalla kuin väliotsikot ja kappalejaot tekevät lukemisesta helpompaa. Erotamme kokonaisuudet toisistaan.

Kolmen säännössä on taikuutta ja tehoa. Tehoa on kuitenkin myös sääntöjen rikkomisessa, yllätyksissä. Pääsin viime syksynä Nordic Business Forumissa todistamaan, kun näin teki myös ministerimme. Hänellä olikin meille viisi pointtia.

PAULIINA PERTTULI
Twitter: pperttuli

Koskaan et muuttua saa

Kielitoimiston päätös alkaa tekemään -muodon hyväksymisestä on saanut monet meistä pöyristymään. Maailmankirjat ovat sekaisin, suomen kieli degeneroituu, kohta millään ei ole enää mitään väliä! Hyväksytään samaan syssyyn olumppialaiset, mä tai mie, ja sitten vain aletaan tekeen! 

Huh huh. Palataanpa hetkeksi takaisin sinne äidinkielen tunnille.

Suomen nykyinen kirjakielihan luotiin kahden murteen käytännöistä. Esimerkiksi 1800-luvulla kamppailtiin kiivaasti siitä, kumman murteen muotoja tulisi hyväksyä kirjakieleen. Kirjoitetaanko kalassa vai kalasa? Alkaa tekemään vai alkaa tehdä? Peä vai pää, tyä vai työ? (Itämurteista ovat peräisin kalassa, alkaa tehdä ja työ, länsimurteista taas pää.) Ns. murteiden taistelun jälkeen vanhaa, länsimurteisiin perustunutta kirjakieltä rikastettiin itämurteiden käytännöillä.

Kieli on ylipäätään aina sopimus, vaikka tiedostamatonkin. Kirjakielen säännöt ovat vielä selvemmin sopimuksia. Osalla näistä sopimuksista on enemmän tekemistä ymmärrettävyyden kanssa kuin toisilla. Me kaikki kyllä ymmärrämme asian, alkaapa kirjoittaja sitten tehdä tai tekemään. Tässä kyse onkin aivan muusta kuin kielen selkeyden hämärtymisestä. Kyse on kirjakielen sääntöjen hämärtymisestä. 

Meille suomalaisille yhteiset säännöt ja niiden noudattaminen ovat hyvin tärkeitä – mikä on lähtökohtaisesti ihan hyvä juttu. Yhteiset säännöt luovat muun muassa turvallisuuden tunnetta. Täällä huomautetaan, jos ylittää kadun punaisten valojen palaessa tai ajaa pyörällä jalkakäytävällä. (Täällä myös kävellään kadulla makaavan ihmisen ohi, mutta sehän ei nyt ollenkaan kuulu tähän.)

Tässä alkaa tekemään -asiassa säännön muuttumista ei oikeastaan voi vastustaa muuten kuin vetoamalla aikaisempaan sääntöön. Näin on sovittu, tämän olen oppinut. Muutos ei tunnu hyvältä, koska se on – muutos.   

Tilanne ei kuitenkaan ole vielä kovin paha. Alkaa tekemään -muotoahan ei ole pakko käyttää. Meidän täytyy vain hyväksyä se muiden teksteissä. 

HELI PERTTULA 

Muokattu 8.2. 2014:

Muutin murrepiirteiden esimerkkejä, sillä yksi esimerkkini oli d-kirjain, jota väitin läntiseksi vaihtoehdoksi. Todellisuus on paljon monimuotoisempi, ja siihen voit tutustua esimerkiksi täällä.