Näytetään tekstit, joissa on tunniste esiintymistaito. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste esiintymistaito. Näytä kaikki tekstit

13.9.2018

Kuka sinua kouluttaa?

Kansainvälistyneet markkinat ovat tehneet Suomessa useista liiketoimista monikielisiä. Tämän vaikutuksesta englanninkielisten koulutusten pyyntö on myös kasvanut huomattavasti viime vuosina. Suomen Puheopiston valmennustarjontaan kuuluu englanninkielisiä koulutuksia, niin esiintymistaidon ja kirjallisen viestinnän valmennuksista vuorovaikutustaitojen valmennuksiin. Amerikkalainen Dean DiNardi on yksi meidän näissä valmennuksissa käyttämistä kouluttajista. Dean on opiskellut viestintää, lavaesiintymistä, psykologiaa ja käyttäytymistieteitä sekä teatteria. Esiintymistä ja viestintää hän on kouluttanut 15 vuotta.

Deanin asiantuntija-alaa ovat yleisön huomion kiinnittäminen ja ylläpitäminen, esiintymisen arvon määrittäminen ja sen esittäminen asiantuntijana, itsevarmuuden rakentaminen sekä läsnä oleminen puhujana. Kyseisiä aiheita valmentaessaan Dean käyttää hyväkseen NLP-menetelmää ja 25 vuoden kokemusta teatterista näyttelijänä, kirjoittajana, ohjaajana sekä tuottajana. 
Kouluttajana Dean on luova tavoissaan auttaa ihmisiä selvittämään heidän vahvuutensa kehittämään heikkouksia. Hän on myös suoraviivainen ja rehellinen teknikoissaan antaaksensa valmennettaville tuloksia. Dean on miellyttävä, ystävällinen ja empaattinen koulutettavien tarpeita kohtaan, koska ei ole helppoa esiintyä tai olla hyvä siinä. Parasta kouluttamisessa on auttaa muita tajuamaan, että he ovat kykeneviä ja että he osaavat.
Dean toivoo, että ennen valmennusta ihmiset tietävät tulevansa saamaan tarvittavat välineet hyväksi puhujaksi. Hän myös toivoo heidän ymmärtävän, että valmennuksen jälkeen heidän täytyy soveltaa näitä välineitä, koska yksi oppitunti ei vielä tee loistavaa puhujaa.

Deanin motto on: “Life isn’t about finding yourself, life is about Creating yourself”



ELLA KAJASTE

9.5.2018

Kuka sinua kouluttaa?

Esiintymisvalmentaja Karo Lauronen

Tässä kuussa kouluttaja esittelyssä on valovoimainen Karo Lauronen. Hän on koulutukseltaan tradenomi sekä teatteri-ilmaisun ohjaaja. Karo on aloittanut valmentamisen vuonna 2008. Hänen erikoisalaansa on esiintymisen sekä myynnin ja asiakaspalvelun vuorovaikutuksen valmentaminen.


Karolle on tärkeää luoda koulutuksiin rento, hauska ja turvallinen ilmapiiri. Kouluttajana hän osaa innostaa sekä olla innostunut. Hän käyttää kouluttaessaan teatterilähtöisiä menetelmiä ja esiintymistekniikoita. Karo soveltaa taiteellisissa työryhmissä käytettyjä työkaluja ja tapoja myyntiin sekä asiakaspalveluun.


Esiintymisen ja vuorovaikutuksen kouluttaminen kiinnostaa Karoa, koska alati digitalisoituvassa maailmassa on yhä enemmän tilaa ihmisten vuorovaikutuksen ja viestinnän kehittämiselle. Hänen mielestään parasta kouluttajan työssä on ihmisten kohtaaminen ja mahdollisuus tarjota koulutettaville elämys, jota he ovat olleet itse luomassa.

Karon motto on: “Elämä on aivan liian tärkeä asia otettavaksi vakavasti.”

ELLA KAJASTE

18.12.2014

Onko yleisösi alasti?


Esiintymistaitojen valmennuksissa osallistujat viittaavat usein legendaariseen vinkkiin esiintymisjännityksen helpottamiseksi: Kuvittele yleisösi alasti. Esiintymisvalmentajana en ole ollenkaan vakuuttunut vinkin toimivuudesta. Haluan kuitenkin tässä ja nyt antaa klassikkovinkille mahdollisuuden, ja yritän ymmärtää, miksi ihmeessä yleisö pitäisi kuvitella alastomana?

Jäljitän vinkin taustalta kaksi hyvää tarkoittavaa ajatusta. Ensinnäkin yleisön ilkosilleen kuvitteleminen voi ravistella vääristynyttä suhtautumista uhkaavalta tuntuvaan kuulijakuntaan. Alastomana ihminen on suojaton ja vähemmän pelottava. (Tosin minusta juurikin alaston ihmismassa tuntuu hyvin uhkaavalta.) Kuitenkin esiintyjä, joka riisuu yleisönsä mielessään, helposti myös halveksii kuulijoitaan. Ja tällainen asenne ei taas kanna kovin pitkälle.

Hyvä esiintyjä suhtautuu yleisöönsä arvostavasti mutta realistisesti. Yleisö on useimmiten kiinnostunut esiintyjän asiasta – ei paikalla arvostellakseen puhujaa ihmisenä. Myös heille on siis edullista, että esiintyjä onnistuu. Kuulijat suhtautuvatkin esiintyjään pääsääntöisesti myönteisesti.

Toinen hyvä tarkoitus vinkin taustalla liittyy mielikuvien voimaan. Alastoman yleisön kuvitteleminen vaatii mielikuvitusta ja vahvaa mielenhallintaa. Näitä ominaisuuksia tarvitaan myös mielikuvaharjoittelussa, josta moni jännittäjä on saanut apua. Apua on lähinnä saatu myönteisistä mielikuvaharjoitteista, joissa esiintyjä esimerkiksi siirtää miellyttävien tilanteiden tunnetiloja esiintymistilanteeseen tai rentoutuu etukäteen kuvittelemalla, kuinka esitys sujuu kaikin puolin hyvin.

Mielikuvaharjoitukset ovat monelle esiintymisjännityksen hallintaan hyvä apu, mutta niiden aika on ennen esiintymistä. Esiintyessä ei kannata enää kuvitella nakuja kuulijoita tai mitään muutakaan, vaan tarkoitus on olla läsnä: Katsoa ystävällisiä ja kiinnostuneita kasvoja silmiin. Antaa katseen kiertää. Keskittyä asiaan ja yleisöön.


PS. Voit lukea lisää vinkkejä esiintymisjännityksen hallintaan lataamalla oppaan kotisivuiltamme. Opas ei sisällä vinkkiä ”Kuvittele yleisösi alasti”.

PAULIINA PERTTULI
Twitter: pperttuli

16.5.2014

Asiantuntija jännittää


Lapsena unelma-ammattini oli näyttelijä. Olin innokas esiintymään, ja naapurin lasten kanssa teimme usein vanhemmillemme pieniä sketsejä muun muassa Pulttibois-ohjelman innoittamana. Aina kun oli tilaisuus, halusin laulaa, tanssia, kertoa vitsejä jne. Jos minun esiintymishalujani toppuuteltiin, suutuin. Koulussakin esiintymiset tuntuivat menevän hyvin.

Sitten aikuistuin ja aloitin opiskelut ammattikorkeakoulussa. Sielläpä pitikin esiintyä oman alansa asiantuntijana. Esiintyminen ei enää ollut hauskaa. Huomasin, että ennen esiintymistä kädet tärisivät, ja joskus tärisi myös koko kroppa. Yleisön edessä ääni väpätti ja hikoilutti. Ihmettelin, miksi minua nyt jännittää, kun esiintyminen ei koskaan aikaisemminkaan ole ollut epämiellyttävää.

Ymmärsin, että asiantuntijana yleisön edessä esiintyminen on se, joka minua jännittää. Aikaisemmin olen voinut piiloutua jonkun roolin taakse. Minulla on ollut valmiit vuorosanat, joihin voin tukeutua, olla jotain muuta kuin minä itse. Asiantuntijana minun tulee tuottaa itse teksti, jonka esitän. Minun tulee olla vakuuttava omana itsenäni. Se minua tässä pelottaa.

Tämän ymmärtäminen kuitenkin helpotti oloani esiintymistilanteissa. Opin, että esiintymisjännitys on tila, jota voin hallita. Jännitän edelleen, mutta nyt minä hallitsen pelkoa eikä se minua. Koen, että hallittu jännitys on vahvuus, josta en edes halua päästä eroon. Koska jännitän, haluan valmistautua ja harjoitella esiintymistäni. Mietin etukäteen yleisöäni ja sitä, mitä se haluaa kuulla. Olen paikalla ajoissa, koska haluan rauhassa tutustua esiintymispaikkaan ja laitteisiin, joita tarvitsen.

Jännitys pitää aistini valppaina ja voikin olla, että huomaan yleisön reaktiot paremmin, kun jännitän. Ainakaan en jännitykseni takia pyri pois esiintymistilanteista. Mitä enemmän esiinnyn, sitä enemmän saan harjoitusta. Ja harjoitus – sehän tekee mestarin.

PS. Pauliina Perttulin vinkit esiintymisjännityksen hallintaan löydät täältä.

EMMI KIVISTÖ

25.3.2014

Pitchauksella viesti perille


Tänä keväänä olen opetellut yhä suositummaksi noussutta pitchausta. Harjoittelu jatkuu vielä, sillä tässä on asia, jossa tulee kyllä paremmaksi, mutta ei koskaan valmiiksi.

Pitchaus tarkoittaa vaikutuksen tekemistä nopeasti: yhdellä lyhyellä puheenvuorolla pyrit vakuuttamaan yleisön itsestäsi, liikeideastasi tai tuotteestasi. Monesti pitchauksen ajatellaan liittyvän juurikin liikeidean myymiseen sijoittajille, mutta se sopii hyvin muihinkin tilanteisiin, joissa on vain vähän aikaa tehdä vaikutus.

Pitchauksen haaste on, että vaikka olisi kuinka kokenut ja hyvä esiintyjä, tilanne on jokaisella kerralla erilainen. Sama tekniikka ei välttämättä toimi aina ja kaikkiin kuulijoihin. Itselle tärkeä ja mahdollisesti laaja asia pitäisi myös tiivistää muutaman minuutin pitchiin niin, että kaikki pääasiat tulevat mainituksi ja yleisö saa kokonaiskuvan asiastasi. Oma persoonakin pitäisi olla pelissä.

Mitä toimivan pitchin sitten tulisi sisältää? Pitchin tulisi vastata ainakin kysymyksiin kuka, mitä, kenelle ja miksi. Järjestyksen voit toki valita itse, kunhan asia tulee varmasti selväksi kuulijoillesi. Kerro kaikki oleellinen, vaikka se itsestäsi tuntuisikin itsestään selvältä. On hyvä muistaa, että joskus tarina myy paremmin kuin pelkkä fakta. Pitchatessa saa myös vapaasti hehkuttaa. Kun olet innostunut ja vakuuttunut asiasta itse, saat muutkin puolellesi!

Suomen Puheopisto on mukana Work goes happy -tapahtumassa Helsingin Wanhassa Satamassa 1.4.2014. Jos pitchaaminen ja nopea vaikuttaminen kiinnostaa, tule kuuntelemaan Marsa Bäckin puheenvuoroa Vaikuta minuutissa klo 11.20 D-saliin. Puheopiston ständin löydät messuosastolta E13.

PS. Esimerkkejä pitchauksesta löydät Pitchaus-TV:stä. Vinkkejä dialogiseen hissipuheeseen antaa Pauliina Perttuli postauksessaan Hyvästi itsekäs hissipuhe.

EMMI KIVISTÖ