Pitchauksella viesti perille

Tänä keväänä olen opetellut yhä suositummaksi noussutta pitchausta. Harjoittelu jatkuu vielä, sillä tässä on asia, jossa tulee kyllä paremmaksi, mutta ei koskaan valmiiksi.

Pitchaus tarkoittaa vaikutuksen tekemistä nopeasti: yhdellä lyhyellä puheenvuorolla pyrit vakuuttamaan yleisön itsestäsi, liikeideastasi tai tuotteestasi. Monesti pitchauksen ajatellaan liittyvän juurikin liikeidean myymiseen sijoittajille, mutta se sopii hyvin muihinkin tilanteisiin, joissa on vain vähän aikaa tehdä vaikutus.

Pitchauksen haaste on, että vaikka olisi kuinka kokenut ja hyvä esiintyjä, tilanne on jokaisella kerralla erilainen. Sama tekniikka ei välttämättä toimi aina ja kaikkiin kuulijoihin. Itselle tärkeä ja mahdollisesti laaja asia pitäisi myös tiivistää muutaman minuutin pitchiin niin, että kaikki pääasiat tulevat mainituksi ja yleisö saa kokonaiskuvan asiastasi. Oma persoonakin pitäisi olla pelissä.

Mitä toimivan pitchin sitten tulisi sisältää? Pitchin tulisi vastata ainakin kysymyksiin kuka, mitä, kenelle ja miksi. Järjestyksen voit toki valita itse, kunhan asia tulee varmasti selväksi kuulijoillesi. Kerro kaikki oleellinen, vaikka se itsestäsi tuntuisikin itsestään selvältä. On hyvä muistaa, että joskus tarina myy paremmin kuin pelkkä fakta. Pitchatessa saa myös vapaasti hehkuttaa. Kun olet innostunut ja vakuuttunut asiasta itse, saat muutkin puolellesi!

Suomen Puheopisto on mukana Work goes happy -tapahtumassa Helsingin Wanhassa Satamassa 1.4.2014. Jos pitchaaminen ja nopea vaikuttaminen kiinnostaa, tule kuuntelemaan Marsa Bäckin puheenvuoroa Vaikuta minuutissa klo 11.20 D-saliin. Puheopiston ständin löydät messuosastolta E13.

PS. Esimerkkejä pitchauksesta löydät Pitchaus-TV:stä. Vinkkejä dialogiseen hissipuheeseen antaa Pauliina Perttuli postauksessaan Hyvästi itsekäs hissipuhe.

EMMI KIVISTÖ

Lounas – tankkausta vai vuorovaikutusta?

Jokin aika sitten luin kyselystä, jossa oli selvitetty suomalaisten lounastottumuksia. Sen mukaan melko suuri osa työntekijöistä syö lounaansa yksin oman työpisteensä ääressä, kiireessä. Tämä sai minut miettimään lounastauon merkitystä työyhteisön sisäisen viestinnän kannalta. (Kyselyn tekijällä, Fazer Food Servicellä, taisi myös olla oma lehmänsä ojassa.)

Työyhteisön sisäisessä viestinnässä on ns. virallinen ja epävirallinen puoli. Molempia tarvitaan, jotta vuorovaikutus työyhteisössä toimii ja viestintä on avointa. Epäviralliset keskusteluhetket ovat ikään kuin öljyä työyhteisön rattaisiin. Tuolloin voimme antaa työkaverille tukea ja kannustusta, sekä ylipäätään pitää viestintäyhteyttä kunnossa. Epävirallisesti on paljon helpompi avata keskustelua myös ristiriitatilanteissa. Monelle juuri lounas saattaa olla ainut hetki päivästä, jolloin voi käydä näitä vapaamuotoisia keskusteluja kollegojen kanssa.

Mitä konkreettista hyötyä lounaskeskusteluista oikeastaan on? Aina eivät parhaat ideat synny ideointipalaverissa, vaan sattumalta keskusteltaessa niitä näitä lounaalla. Yhteishengen ja hyvän työilmapiriin luomiseen ei välttämättä tarvita virkistyspäiviä Saariselällä. Oman tiimin kesken hyvässä hengessä vietetty lounastauko pari kertaa kuukaudessakin voi riittää.

Pidätkö sinä lounasta välttämättömänä tankkaustaukona töiden välissä vai tilaisuutena vahvistaa oman työyhteisösi keskinäisiä siteitä?

JOHANNA MARTIKAINEN

Viisi vinkkiä rasittuneen äänen hoitamiseen

Käynnistyvä kevät ja siitepölykausi aiheuttavat monelle allergisia oireita: äänikin saattaa katkeilla tai jopa hävitä rasituksen yhteydessä kokonaan. Tärkeää tietysti olisi aloittaa allergialääkitys mahdollisimman pian, ennen kuin oireet ovat päässeet pahoiksi. Voit kuitenkin myös auttaa ääntäsi seuraavasti:

1. Juo vettä.

Äänensä kanssa tuskailevien kannattaa juoda riittävästi: noin 1,5–2 litraa päivässä puhdasta, huoneenlämpöistä vettä. 

2. Yski oikein.

Turhaa rykimistä ja yskimistä pitää välttää. Vesihörppy rykäisyn sijaan voi auttaa. Jos kuitenkin tuntuu tarpeelliselta yskäistä, tee se harkitusti: niska pitkänä, leuka hivenen alas taivutettuna kevyt, lähes äänetön yskäisy. Tällöin kurkunpäällä on tilaa liikkua eikä paine äänihuulia vasten ole liian voimakas.

3. Rentouta kurkunpäätä.

Ennen puhumista on hyvä myös rentouttaa kurkunpäätä haukottelemalla sekä hieroa äänihuulia hymistelemällä hmmm-a muutamia kertoja. Myös r-äännettä liu’uttelemalla eri korkeuksilta voi availla ääntään. Jos r-rullaus ei onnistu sujuvasti, on syytä palata hyminään.

4. Vältä puhumista.

Parasta hoitoa rasittuneille äänihuulille on lepo, eli siis puhumattomuus. 

5. Käytä apuvälineitä.

Lisäapua äänenhoitoon tuovat resonaattoriputki ja vesipiippu. Resonaattoriputken avulla harjoiteltaessa käytetään hyväksi lasiputken resonanssia ja veden vastapaineen aikaansaamaa kurkunpään laskua. Resonaattoriputken sekä sen käytön ohjauksen voi ostaa esimerkiksi Suomen Puheopistosta. Vesipiippua suositellaan erityisesti astmaatikoille ja allergisille sekä niille, joiden työympäristön ilma on kuiva tai pölyinen, sillä se kosteuttaa limakalvoja. 

Ääntä kannattaa hoitaa ja tarvittaessa hakea apua ammattilaisilta.

MARSA  BÄCK                                                                                                                                         

Esiintyjän kolme pointtia

Pidin viime viikolla ministeriöiden asiantuntijoille esiintymisvalmennusta, jossa osallistujat ylisanoin hehkuttivat Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbia esiintyjänä. Mitä siis voimme oppia häneltä?

Stubb esittää järjestelmällisesti asiansa kolmena pointtina (katso esimerkiksi tämä, tämä tai tämä). Aloituksessaan hän pohjustaa aiheen ja useimmiten myös tiivistää, mitkä ovat tällä kertaa ne kolme kohtaa. Varsinainen esityksen sisältö koostuu sitten näistä kolmesta pointista. Lopussa hän vielä toistaa kolme pointtiaan. Yksinkertaista ja nerokasta!

Stubbin kolmen pointin rakenne perustuu tunnettuun kolmen sääntöön, rule of three. Erilaisissa kolmikoissa ajatellaan olevan tehoa, jolla viestit saadaan tarttumaan ihmisten mieliin – oli kyse sitten elokuvan juonesta, mainoksen sloganista tai vaikuttavasta puheenvuorosta. Hyvät esiintyjät ovat tunteneet kolmikoiden voiman ja käyttäneet tätä retorista tehokeinoa kautta aikojen. Kolmikoilla on esimerkiksi julistettu itsenäisyys, myyty älypuhelimia ja perusteltu Suomen puolustuspoliittisia linjauksia.

Miksi Stubbin kolme pointtia toimii?

Ensinnäkin kolmen kohdan rakenne pakottaa rajaamaan olennaiseen. Ja rajaus on hyväksi. Vai kuinka usein olet kuullut valituksia liian ytimekkäistä tai lyhyistä esityksistä? Esityksissä usein vähemmän onkin enemmän. Kolmeen kohtaan on pakko tiivistää ydinviestit. Nämä kolme ydinviestiä on yleisön luonnollisesti helpompi muistaa kuin vaikkapa yksitoista tärkeintä seikkaa.

Toiseksi simppelillä jäsennyksellä puheen rakenne pysyy selkeässä paketissa. On johdatteleva alku, kolme pointtia ja tiivistävä lopetus. Kuulijoiden on helppo seurata tätä yksinkertaista rakennetta. Toisaalta selkeän rakenteen avulla Stubbin on myös helppo pitää esityksensä punainen lanka vahvana omassa mielessään.

Kolmanneksi Stubb jäsentää puheenvuoronsa selkeiksi metapuheella (eli puheella puheesta):

”Esittelen teille kolme pointtia --”
”Ensimmäinen pointtini on --”
”Lopuksi haluan vielä tiivistää kolme pointtiani eli -- ”

Esiintymistilanteissa meillä ei ole käytössämme niitä keinoja, joilla jäsennämme kirjoitettua tekstiä. Siispä puhumalla rakennetta auki Stubb tekee puheensa seuraamisesta helpompaa, samalla tavalla kuin väliotsikot ja kappalejaot tekevät lukemisesta helpompaa. Erotamme kokonaisuudet toisistaan.

Kolmen säännössä on taikuutta ja tehoa. Tehoa on kuitenkin myös sääntöjen rikkomisessa, yllätyksissä. Pääsin viime syksynä Nordic Business Forumissa todistamaan, kun näin teki myös ministerimme. Hänellä olikin meille viisi pointtia.

PAULIINA PERTTULI
Twitter: pperttuli

Koskaan et muuttua saa

Kielitoimiston päätös alkaa tekemään -muodon hyväksymisestä on saanut monet meistä pöyristymään. Maailmankirjat ovat sekaisin, suomen kieli degeneroituu, kohta millään ei ole enää mitään väliä! Hyväksytään samaan syssyyn olumppialaiset, mä tai mie, ja sitten vain aletaan tekeen! 

Huh huh. Palataanpa hetkeksi takaisin sinne äidinkielen tunnille.

Suomen nykyinen kirjakielihan luotiin kahden murteen käytännöistä. Esimerkiksi 1800-luvulla kamppailtiin kiivaasti siitä, kumman murteen muotoja tulisi hyväksyä kirjakieleen. Kirjoitetaanko kalassa vai kalasa? Alkaa tekemään vai alkaa tehdä? Peä vai pää, tyä vai työ? (Itämurteista ovat peräisin kalassa, alkaa tehdä ja työ, länsimurteista taas pää.) Ns. murteiden taistelun jälkeen vanhaa, länsimurteisiin perustunutta kirjakieltä rikastettiin itämurteiden käytännöillä.

Kieli on ylipäätään aina sopimus, vaikka tiedostamatonkin. Kirjakielen säännöt ovat vielä selvemmin sopimuksia. Osalla näistä sopimuksista on enemmän tekemistä ymmärrettävyyden kanssa kuin toisilla. Me kaikki kyllä ymmärrämme asian, alkaapa kirjoittaja sitten tehdä tai tekemään. Tässä kyse onkin aivan muusta kuin kielen selkeyden hämärtymisestä. Kyse on kirjakielen sääntöjen hämärtymisestä. 

Meille suomalaisille yhteiset säännöt ja niiden noudattaminen ovat hyvin tärkeitä – mikä on lähtökohtaisesti ihan hyvä juttu. Yhteiset säännöt luovat muun muassa turvallisuuden tunnetta. Täällä huomautetaan, jos ylittää kadun punaisten valojen palaessa tai ajaa pyörällä jalkakäytävällä. (Täällä myös kävellään kadulla makaavan ihmisen ohi, mutta sehän ei nyt ollenkaan kuulu tähän.)

Tässä alkaa tekemään -asiassa säännön muuttumista ei oikeastaan voi vastustaa muuten kuin vetoamalla aikaisempaan sääntöön. Näin on sovittu, tämän olen oppinut. Muutos ei tunnu hyvältä, koska se on – muutos.   

Tilanne ei kuitenkaan ole vielä kovin paha. Alkaa tekemään -muotoahan ei ole pakko käyttää. Meidän täytyy vain hyväksyä se muiden teksteissä. 

HELI PERTTULA 

Muokattu 8.2. 2014:

Muutin murrepiirteiden esimerkkejä, sillä yksi esimerkkini oli d-kirjain, jota väitin läntiseksi vaihtoehdoksi. Todellisuus on paljon monimuotoisempi, ja siihen voit tutustua esimerkiksi täällä.

Tervehdys!

Tämä on ns. uudenvuodenpostaus, eli se sisältää uudenvuodenlupauksen tavoin ajatuksen siitä, että maailmassa on hyvää ja kaunista ja että muutos parempaan on mahdollinen.
 

Ystävän taannoinen Facebook-päivitys muistutti minua siitä pienestä ja yksinkertaisesta asiasta, mikä ihmisten keskinäisessä vuorovaikutuksessa on tärkeää.

Ystäväni muutti hetkeksi pohjoiseen, pakoon hektistä Helsinkiä. Rauha houkutti, mutta pimeys ja autius tietysti kauhistuttivat. Alkuasukkaat antoivat kaamoksessa ulkoiluun vinkkejä: heijastinta ja vilkkua peliin (liivi, lippis ja otsalamppu) ja käpälää ylös, kun kohtaa tiellä muita kulkijoita – myös tuntemattomia autoissaan. Ystävä noudatti neuvoja, ja tajusi muuttuneensa sellaiseksi kylähulluksi, johon kaupunkilaiset maalle eksyessään törmäävät.

Minuun osui tuo ohje kaikkien, siis aivan kaikkien tervehtimisestä.

Tervehdyshän on toisen läsnäolon hyväksymistä. Semmoinen tekee terää myös täällä ruuhkaisessa etelässä. Itseä ovat erityisesti ilahduttaneet Helsingin jouluostoshysterian keskellä se pakettiauton kuljettaja, joka viittoen kehotti astumaan suojatielle ja ne kaksi nuorta tyttöä, jotka ujosti hymyillen pitivät Tennispalatsin ulko-ovea auki. Lasken ne tässä oman olemassaoloni hyväksymisiksi, sillä siltä ne tuntuivat, ja lämmittävät vieläkin.

Kaupungissa on tietysti aika tavalla enemmän tervehdittäviä kuin maalla. Että täällä on suorastaan itseä suojellakseen pidettävä katse katukiveyksessä, kävely vauhdikkaana ja kontaktit minimissä. Vai?

Tästä päästääkin niihin uudenvuodenlupauksiin ja hyvän elämän tavoittelemiseen. Minä haluan asua kaupungissa, ihmisten keskellä. Haluan kuitenkin myös asua ympäristössä, jossa on hyvä olla. Näiden ei tarvitse sulkea toisiaan pois. Siispä alan tervehtiä ihmisiä – nyökkäyksellä, hymyllä tai katseella. Kaikkia en tietenkään pysty tervehtimään, silloinhan saisin kulkea käsi pystyssä koko ajan, mutta aina sopivan hetken tullen aion viestittää muille, että hei, kiva kun olet täällä.

 

HELI PERTTULA