18.12.2014

Onko yleisösi alasti?


Esiintymistaitojen valmennuksissa osallistujat viittaavat usein legendaariseen vinkkiin esiintymisjännityksen helpottamiseksi: Kuvittele yleisösi alasti. Esiintymisvalmentajana en ole ollenkaan vakuuttunut vinkin toimivuudesta. Haluan kuitenkin tässä ja nyt antaa klassikkovinkille mahdollisuuden, ja yritän ymmärtää, miksi ihmeessä yleisö pitäisi kuvitella alastomana?

Jäljitän vinkin taustalta kaksi hyvää tarkoittavaa ajatusta. Ensinnäkin yleisön ilkosilleen kuvitteleminen voi ravistella vääristynyttä suhtautumista uhkaavalta tuntuvaan kuulijakuntaan. Alastomana ihminen on suojaton ja vähemmän pelottava. (Tosin minusta juurikin alaston ihmismassa tuntuu hyvin uhkaavalta.) Kuitenkin esiintyjä, joka riisuu yleisönsä mielessään, helposti myös halveksii kuulijoitaan. Ja tällainen asenne ei taas kanna kovin pitkälle.

Hyvä esiintyjä suhtautuu yleisöönsä arvostavasti mutta realistisesti. Yleisö on useimmiten kiinnostunut esiintyjän asiasta – ei paikalla arvostellakseen puhujaa ihmisenä. Myös heille on siis edullista, että esiintyjä onnistuu. Kuulijat suhtautuvatkin esiintyjään pääsääntöisesti myönteisesti.

Toinen hyvä tarkoitus vinkin taustalla liittyy mielikuvien voimaan. Alastoman yleisön kuvitteleminen vaatii mielikuvitusta ja vahvaa mielenhallintaa. Näitä ominaisuuksia tarvitaan myös mielikuvaharjoittelussa, josta moni jännittäjä on saanut apua. Apua on lähinnä saatu myönteisistä mielikuvaharjoitteista, joissa esiintyjä esimerkiksi siirtää miellyttävien tilanteiden tunnetiloja esiintymistilanteeseen tai rentoutuu etukäteen kuvittelemalla, kuinka esitys sujuu kaikin puolin hyvin.

Mielikuvaharjoitukset ovat monelle esiintymisjännityksen hallintaan hyvä apu, mutta niiden aika on ennen esiintymistä. Esiintyessä ei kannata enää kuvitella nakuja kuulijoita tai mitään muutakaan, vaan tarkoitus on olla läsnä: Katsoa ystävällisiä ja kiinnostuneita kasvoja silmiin. Antaa katseen kiertää. Keskittyä asiaan ja yleisöön.


PS. Voit lukea lisää vinkkejä esiintymisjännityksen hallintaan lataamalla oppaan kotisivuiltamme. Opas ei sisällä vinkkiä ”Kuvittele yleisösi alasti”.

PAULIINA PERTTULI
Twitter: pperttuli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti