Lapsena unelma-ammattini oli näyttelijä. Olin innokas esiintymään, ja naapurin lasten kanssa teimme usein vanhemmillemme pieniä sketsejä muun muassa Pulttibois-ohjelman innoittamana. Aina kun oli tilaisuus, halusin laulaa, tanssia, kertoa vitsejä jne. Jos minun esiintymishalujani toppuuteltiin, suutuin. Koulussakin esiintymiset tuntuivat menevän hyvin.
Sitten aikuistuin ja aloitin opiskelut
ammattikorkeakoulussa. Sielläpä pitikin esiintyä oman alansa asiantuntijana.
Esiintyminen ei enää ollut hauskaa. Huomasin, että ennen esiintymistä kädet
tärisivät, ja joskus tärisi myös koko kroppa. Yleisön edessä ääni väpätti ja
hikoilutti. Ihmettelin, miksi minua nyt jännittää, kun esiintyminen ei koskaan
aikaisemminkaan ole ollut epämiellyttävää.
Ymmärsin, että asiantuntijana yleisön edessä esiintyminen on
se, joka minua jännittää. Aikaisemmin olen voinut piiloutua jonkun roolin
taakse. Minulla on ollut valmiit vuorosanat, joihin voin tukeutua, olla jotain
muuta kuin minä itse. Asiantuntijana minun tulee tuottaa itse teksti, jonka
esitän. Minun tulee olla vakuuttava omana itsenäni. Se minua tässä pelottaa.
Tämän ymmärtäminen kuitenkin helpotti oloani
esiintymistilanteissa. Opin, että esiintymisjännitys on tila, jota voin
hallita. Jännitän edelleen, mutta nyt minä hallitsen pelkoa eikä se minua.
Koen, että hallittu jännitys on vahvuus, josta en edes halua päästä eroon.
Koska jännitän, haluan valmistautua ja harjoitella esiintymistäni. Mietin etukäteen
yleisöäni ja sitä, mitä se haluaa kuulla. Olen paikalla ajoissa, koska haluan
rauhassa tutustua esiintymispaikkaan ja laitteisiin, joita tarvitsen.
Jännitys pitää aistini valppaina ja voikin olla, että
huomaan yleisön reaktiot paremmin, kun jännitän. Ainakaan en jännitykseni takia
pyri pois esiintymistilanteista. Mitä enemmän esiinnyn, sitä enemmän saan
harjoitusta. Ja harjoitus – sehän tekee mestarin.
PS. Pauliina Perttulin vinkit esiintymisjännityksen
hallintaan löydät täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti