Näytetään tekstit, joissa on tunniste palaute. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste palaute. Näytä kaikki tekstit

17.1.2019

Työyhteisön vuorovaikutustaidot osa 1: PALAUTETAIDOT



Suomalaisesta työyhteisöistä sanotaan usein, että palautteenantokulttuuri on melko vähäistä. Palautteen antaminen työyhteisössä on kuitenkin tärkeää. Palaute on merkki, että ihmisen työ huomataan ja työpanos on merkityksellistä. Palaute edistää halua kehittyä ja oppia lisää. Toimiva palautekulttuuri työyhteisössä lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta, työn imua ja motivaatiota.

Palautteen antaminen ei kuitenkaan aina ole helppoa ja palautekeskusteluihin kannattaakin kiinnittää huomiota, jotta niistä olisi mahdollisimman suuri hyöty.

Myönteistä palautetta antaessasi:
  •        Anna palaute kasvokkain mahdollisimman nopeasti
  •        Myönteisen palaute kannattaa antaa julkisesti
  •        Kerro, mistä annat palautetta ja miksi
  •        Ole aito ja hymyile
  •        Suhteuta palaute tekoon, mutta vältä superlatiiveja
  •        Muotoile palautteesi vastaanottajalle sopivaksi

Myönteistä palautetta on toki helpompi antaa ja vastaanottaa, mutta myös korjaava palaute on tärkeää. Kun korjaava palaute annetaan oikein ja rohkaisevasti, motivoituu vastaanottaja korjaamaan virheen ja oppimaan siitä. Näin korjaavalla palautteella on positiivinen tavoite.

Korjaavaa palautetta antaessasi:
  •        Esitä palaute kahden kesken sille, jolle se kuuluu
  •        Anna palaute heti kuin mahdollista
  •        Anna palautetta vain yhdestä asiasta kerralla
  •        Älä pyydä anteeksi oikeutettua palautetta
  •        Vältä ironiaa ja sarkasmia
  •        Vältä sanoja ”aina” ja ”ei koskaan”
  •        Muista myös kiittää

Palautteen vastaanottaminen saattaa myös tuntua vaikealta. Oman työn tuloksista voi olla vaikea ottaa vastaan kiitosta tai kritiikkiä.

Muista palautteen vastaanottajana:
  •       Ota vastaan positiivinen palaute vähättelemättä itseäsi/toimintaasi
  •       Älä hyökkää, jos saat korjaavaa palautetta
  •       Ota korjaava palaute mahdollisuutena korjata virhe ja oppia
  •       Kuuntele saamasi palaute loppuun, älä keskeytä
  •       Tarkista, että olet ymmärtänyt palautteen oikein ja tee tarvittaessa lisäkysymyksiä
  •       Kiitä saamastasi palautteesta

Toistuva palautteen antaminen tekee siitä hyvän tavan ja rutiinin, jolloin palaute on osa työyhteisön toimintamallia. On myös sanottu, että palaute on kuin sementtiä. Se avulla rakennetaan työyhteisöön turvallista ilmapiiriä.


EMMI MÄLKIÄ

27.4.2016

Unohtuuko kiitos työyhteisössä?



Tämän päivän Metro-lehden Uusi ura-palstalla käsitellään kiitoksen antamisen tärkeyttä otsikolla ”Kiittäminen unohtuu turhan usein esimiehiltä”(sama teema oli esillä pari päivää sitten Helsingin Sanomissa). Tämä on aihe, joka säännöllisin väliajoin nousee puheenaiheeksi ja sellainen asia, jonka luulisi jokaisen tietävän. Mutta tärkeät ja hyvin tiedostamammekin asiat voivat unohtua, joten hyvä saada asiasta muistutuksia.

Artikkeliin haastateltu työterveyslaitoksen tutkija Krista Pahkin toteaa hyvin nykyisistä työn tekemisen tavoista: ”Koska työn itsenäisyys on lisääntynyt ja ihmisten pitää itse päättää miten ja missä järjestyksessä he työnsä tekevät kiitoksen ja palautteen tärkeys korostuu”. Kiittäminen on siis entistäkin tärkeämpää. Vaikka esimiehen antamalla kiitoksella onkin suuri merkitys työntekijälle, ei kiittäminen kuitenkaan ole vain esimiesten hommaa. Kaikki voivat huomioida työkavereitaan hyvin hoidetuista tehtävistä.

Kiitoksen voisi sanoa olevan yksi tuloksen teon väline. Kiitos ruokkii positiivisten asioiden sarjaa, jotka yhdessä muodostavat kehän, joka vie kohti aina vain parempia tuloksia. Työntekijä, jota kiitetään, kokee olevansa arvokas tiimin jäsen ja näin työyhteisön yhteishenki kasvaa. Vahvemman yhteishengen ja hyvän ilmapiirin myötä kaikilla on hyvät edellytykset tehdä työnsä ja voida hyvin. Työhyvinvointi lisää myös työmotivaatiota, jolloin on intoa pyrkiä yhä parempiin suorituksiin. Tällaiset onnistumiset puolestaan ansaitsevat lisää kiitosta.



 Tapoja kiittää on paljon. Omassa työyhteisössäni meillä on ollut käytössä kiitoskissa-purkki, johon laitettiin lapuilla kiitoksia työkavereille. Kerran viikossa palaverin yhteydessä purkki tyhjennettiin ja luettiin jokaisen kiitokset. Keksi itsellesi sopivin tapa antaa kiitosta, kunhan et unohda sitä.

JOHANNA MARTIKAINEN