Sano bussikuskille moro!

Näin osuvasti kehotetaan Hääppöset-yhtyeen lastenlaulussa. Tuo on ihan asiallinen muistutus niin lapsille kuin aikuisillekin. Tiesin kyllä kuuluvani vähemmistöön tässä asiassa, nimittäin bussikuskien tervehtimisessä. Mutta silti tällä viikolla silmiini osunut Helsingin Sanomien tekemä testi pääsi vähän yllättämään. Katsaus useisiin pääkaupunkiseudun bussilinjoihin tuotti karun tuloksen: vain noin 27 % bussiin tulijoista tervehti kuljettajaa joko sanallisesti tai edes nyökkäämällä.

Lukujen taustalla voi toki olla montakin syytä, miksei useampi lausu tervehdystään ääneen. Jonkun mielestä ehkä bussikuskin kuuluisi tervehtiä ensin ja jos hän ei sitä tee, ei tule itsekään otettua aloitetta. Toisen mielestä taas kuljettajan suojana nykypäivänä olevat muovilevyt eristävät hänet koppiin ja tekevät vaikeammaksi kontaktin ottamisen sanallisestikin. Saattaapa joku kokea keskittymisen kortinlukijaan vievän hänen koko huomionsa sen parin sekunnin ajan, jolloin tervehtiminen olisi mahdollista. Kaikki nämä asiat pitävät paikkansa. Silti mikään niistä ei estä kuljettajan tervehtimistä, jos päätät niin tehdä.

Sama asia, toisen huomioiminen tervehtimällä tai huomiotta jättäminen vaikenemalla, nousee esiin monessa muussakin yhteydessä. Yleensä tilanteissa, joissa kohtaamme meille tuntemattomia tai etäisesti tuttuja ihmisiä. Hissiin astuessa, kohdatessa naapureita rapussa tai pihalla, vain muutaman esimerkin ottaakseni. Entäpä huikkaatko huomenet työpaikalla jokaiselle tiimissäsi ja vielä vastaantulijoille käytävällä ohi mennessäsi? Joskus on hyvä pysähtyä miettimään omia arkisia tapojaan, koska joskus meille muodostuu myös huonoja tapoja vain siksi, että kaikki muutkin tekevät niin. Tervehtimisessä on kyse viestinnän perusasiasta. Tätä peruskysymystä on ennenkin blogissamme pohtinut Heli Perttula.

Asia itsessään on yksinkertainen ja pienellä ponnistelulla, voisimme kaikki varmasti ottaa askeleen kohti vuorovaikutteisempaa ja yhteisöllisempää ilmapiiriä. Hs.fi-sivuilla haastateltu kulttuurihistorian tutkija Annakaisa Suominen Turun yliopistosta totesi kiinnostavasti tervehtimisen olevan ”näkymätöntä liimaa, joka yhdistää ihmisiä hyvällä tavalla”.

Otetaan kaikki ”liimapurkit käteen” ja sanotaan bussikuskille moro!

Kuva: hs.fi 7.3.2016

JOHANNA MARTIKAINEN