Kun teet jonkin mitättömältä vaikuttavan asian toisin ja luot näin uuden tavan toimia, voit olla starttaamassa isoa muutosta. Seuraava esimerkki kertookin siitä, kuinka pienellä konkreettisella keinolla pyritään nujertamaan mittava ongelma.
Olin kehittämässä palaverikäytäntöjä eräässä reilun sadan hengen organisaatiossa. Siellä kärsittiin hyvin tavanomaisesta pulmasta: palaveriralliin meni tolkuttomasti aikaa. Kun valmennuksessa ehdittiin pohtia palaverikäytäntöjä pintaa syvemmältä, toivotun muutoksen tavoitteet kirkastuivat. Ihmiset halusivat siivota turhat palaverit pois kalentereista ja tehdä jäljelle jäävistä palavereista laadukkaampia.
Vähempi ei siis riittänyt, vaan palaverikäytäntöjä haluttiin ravistella kunnolla. Innostavassa valmennusilmapiirissä kehitimme palavereiden parantamiseksi useita konkreettisia ideoita, joista parhaat otettiin heti käyttöön. Yksi niistä on tässä:
Menetelmä on yksinkertaisuudessaan nerokas, ja vastaa mainiosti ryhmän
itse itselleen asettamiin kehitystavoitteisiin. Jos palaverille ei pystytä
määrittelemään tavoitetta, se on turha eikä sitä kannata pitää. Jäljelle jäävät
palaverit taas paranevat, kun työskentelyyn saadaan tavoitteellisuutta. Ihmiset
sitoutuvat tekemään töitä sen puolesta, että jokaisen palaverin jälkeen jokin
on toisin.
Valmennuksen osallistujat eivät turhaan kirjoittaneet ohjeeseensa isolla AINA. Käytäntö ei ole käytäntö, jos sitä ei toteuteta järjestelmällisesti. Ja kuten me kaikki uusia hyviä tapoja aloittaneet tiedämme, mikään ei ole helpompaa kuin pitäytyä vanhoissa rutiineissa – silloinkin kun aitoa halua muutokselle kyllä riittäisi.
Ryhmä oivalsi siis painottaa hyvin olennaista seikkaa: jotta uudesta hyvästä menetelmästä muotoutuisi yhteinen tapa, sitä täytyy toistaa ja toistaa. Kun lauseen täydentää ja sen liittää aina palaverikutsuun, jossain vaiheessa tämä kaikki alkaa tapahtua automaattisesti.
Ja kappas, muutos on tapahtunut.
PAULIINA PERTTULI
Twitter: @pperttuli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti