Näytetään tekstit, joissa on tunniste vinkkejä esiintymisjännitykseen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vinkkejä esiintymisjännitykseen. Näytä kaikki tekstit

13.12.2016

Esiintymisjännityksen oireet ja syyt


Luin Ylen nettisivuilta tämän vuoden Lucia-neidon, Ingrid Holmin, haastattelun. Holm kertoi, että Lucian päivän aikataulu on niin tiukka, ettei aikaa jännittämiselle jää. Esiintymisjännitys on kuitenkin yleistä ja se koetaan usein kiusallisena eikä liian tiukan aikataulun asettaminen usein ole paras keino lievittää jännitystä.
 
Omissa esiintymistaidonkoulutuksissani kysyn aina osallistujilta, kuka jännittää esiintymistä. Monet hämmästyvät, kun itsekin nostan käden. Jännittääkö esiintymistaidon kouluttajaakin? Kyllä, myös esiintymistaidon kouluttajaa jännittää.
 
Esiintymisjännityksen oireet
 
Käytännössä jokainen kertaluontoinen puhuminen yleisön edessä saa elimistön vireytymään. Vireytyminen saa kehossa aikaan erilaisia tuntemuksia:
  • sydän lyö nopeammin
  • hikoiluttaa
  • kasvoja kuumottaa
  • kädet ja jalat vapisevat
  • vatsassa on perhosia
  • ääni värisee ja sanat menevät sekaisin
  • kurkku kuivuu
 
Nämä oireet puolestaan saavat puhujan tuntemaan olonsa epävarmaksi ja levottomaksi. Mieleen saattaa nousta, että minä olen ainoa, jota jännittää. Kaikki muut tuntuvat olevan kuin kotonaan isonkin yleisön edessä.
 
Totuus kuitenkin on, että esiintymisjännityksestä vain pieni osa näkyy ulospäin. Oireet tuntuvat omassa kehossa paljon voimakkaammilta kuin ulospäin näkyy. Yleisölle saatat hyvinkin antaa kuvan rennosta ja asiastaan innostuneesta puhujasta.
 
Mistä esiintymisjännitys johtuu?
 
Esiintymisjännityksen ilmenemismuotoja on hyvin paljon, samoin sen syitä. Yleisin syy on kokemuksen vähäisyys. Esiintymistilanteet eivät monellekaan ole jokapäiväisiä. Esiintymistilanteet tuntuvat vierailta ja niihin saatetaan suhtautua kielteisesti.
 
Epämiellyttävät kehon tuntemukset saattavat säikäyttää. On kuitenkin hyvä muistaa, että kehossa tuntuvat jännittämisen oireet eivät ole merkki siitä, että esiintyminen epäonnistuu varmasti. Oireet tulisi tulkita niin, että ne ovat merkki vireytymisestä. Vireytyminen puolestaan tarkoittaa, että esiintyjä on valmis antamaan kaikkensa.
 
Kun odotukset ovat suuret, lisääntyvät adrenaliinin eritys ja epämiellyttävät kehon tuntemukset. Esiintyjän kannattakin asettaa itselleen realistiset tavoitteet. Esiintymistaito ja taito hallita jännityksen oireita kertyy vähitellen, jokaisen esiintymisen myötä.
 
Esiintymisjännitystä voi myös lievittää ja harjoittelemalla esiintymisjännitys saattaa muuttua esiintymisvarmuudeksi. Lue täältä Pauliina Perttulin vinkit, kuinka esiintymisjännitys otetaan haltuun.
 
EMMI MÄLKIÄ

20.9.2012

Ota esiintymisjännitys haltuun!


Kädet tärisevät, sydän tykyttää ja hikiläikät kasvavat kainaloissa. Oireet ovat tuttuja lähes kaikille esiintyjille.

Esiintyminen on keskittymistä ja energiaa vaativa tilanne, jossa kirkkaasti juokseva ajatus on hyödyksi.  Esiintymisjännityksen oireet juontavat juurensa alkukantaiseen ”taistele tai pakene” -reaktioon, joka antaa voimia, kun ihmisen henki on vaarassa. Osittain samoja voimia tarvitsemme, kun valmistaudumme henkiseen ponnistukseen esiintyessämme.

Ihmisen henki ei ole kuitenkaan uhattuna esiintymistilanteessa, joten oma suhtautuminen esiintymisjännitykseen ja sen oireisiin kannattaa päivittää järkeviin mittasuhteisiin. Seuraavien vinkkien avulla voit ottaa esiintymisjännityksen haltuun.

1. Suhtaudu jännitykseen myönteisesti.
Esiintymisjännitykseen voi ladata joko kielteisiä tai myönteisiä tunteita: ”Apua, tuntuu inhottavalta”  tai ”Jännitän, olen siis valmis”. Oireet ovat samat – tulkinta erilainen. Esiintymisjännityksen hallinta vaatii ennen kaikkea muutosta suhtautumistavassa. Tee siis jännityksestäsi voimavara!

2. Aseta realistisia tavoitteita.
Onnistumisen kokemuksia saat asettamalla itsellesi oikean kokoisia tavoitteita ja pääsemällä niihin. Lähes jokainen esitys sisältää käytännön mokia, ajatuskatkoja ja takelteluja. Älä siis tavoittele virheetöntä esitystä.

3. Unohda esiintyessä olemuksesi.
Jännityksen fysiologisia oireita yritetään usein peitellä. Jännityksen aiheuttamaa tärinää ei kuitenkaan voi juurikaan hallita tietoisesti, vaan reaktio saattaa ennemminkin voimistua. Hyväksy jännittäminen ja salli oireet.

Lisää apua esiintymisjännityksen hallintaan saat lataamalla 10 vinkin oppaan nettisivuiltamme.


PAULIINA PERTTULI