Mitä on meneillään suomalaisessa keskustelukulttuurissa?

Viikon sisällä on Ylen sivustolla kirjoitettu useampaankin otteeseen suomalaisen keskustelukulttuurin muutoksesta. Aiemman vaikeiden asioiden välttelyn tai vaikenemisen tilalle on tullut kärkästä ja kiihkeää asioiden esiin tuomista. Etenkin nettikeskusteluissa käy usein sanasota, jossa keskitytään mahdollisimman härskillä tavalla murskaamaan eri tavalla ajattelevat. Tampereen yliopiston puheviestinnän professori Pekka Isotalus ja Jyväskylän yliopiston valtio-opin tutkijatohtori Jouni Tilli pohtivat puhekulttuurimme uusia piirteitä kumpikin omalta kannaltaan. Onko väittelevästä ja vastakkainasettelua hakevasta keskustelutyylistä tullut vallitseva piirre?

Esimerkiksi maahanmuuttokeskusteluissa aggressiivinen kirjoittelu on saanut aikaan aggressiivista keskustelua ja joissain tapauksissa jopa levottomuuksia tai käsirysyä. Mistä tämä johtuu? Nettipalstoilla näkyvä keskustelutyyli on vaikuttanut myös puhekulttuuriin. Isotalus toteaa, että ”nettikeskustelu on opettanut ottamaan kantaa ja tietyllä lailla väittelemään”. Tilli taas pitää yhtenä muutoksen taustekijänä median ja jopa hallituksen roolia kriisitietoisuuden lisääjinä.

Miten näihin uusiin suuntauksiin sitten tulisi reagoida, jotta päästäisiin kohti rakentavaa dialogia?
Isotalus kiinnittää huomion viestintätaitojen puutteeseen. Keskustelun perustaidot kuten toisen osapuolen kuuntelu ja omien näkemysten perusteleminen jäävät hyvin usein puolitiehen. Kuuntelu- ja argumentointitaidot ovat varmasti sellaisia, joissa meillä kaikilla on varaa kehittyä yhä paremmiksi. Ja niitä pääsemme myös harjoittelemaan päivittäin. Toisen kunnioittaminen on hyvä lähtökohta kaikkeen vuorovaikutukseen vaikka asioista oltaisiin eri mieltä. Kiivastakin keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa voi käydä rakentavasti sortumatta henkilökohtaisuuksiin.

Toisaalta nettikeskustelujen kärjekkäät kommentit on usein viisasta jättää sikseen, olla provosoitumatta ja jatkaa eteenpäin lannistumatta edes itseensä kohdistuvasta kritiikistä. Tähän hyvän ja tasapainoisen näkökulman antaa Ylen aamu-tv:n juontaja Sanna Ukkola blogi-postauksessaan.

JOHANNA MARTIKAINEN

Black Friday vs. Älä osta mitään –päivä

Mitä ihmettä? Monen suomalaisen tietoisuuteen on yhtäkkiä pullahtanut uusi käsite, Black Friday. Sähköpostit täyttyvät samalla otsikolla alkavilla mainosviesteillä. Amerikasta tänne rantautunut alennuspäivä ei itsessään ole uusi keksintö, mutta sen näkyminen suomalaisessa mainonnassa on. Kuka oikeastaan keksi, että juuri 2015 on se vuosi, jolloin kaikki kaupat täällä lanseeraavat kyseisen päivän?

Samaan aikaan kampanjoidaan myös Älä osta mitään -päivän puolesta. Vastavedoksi mustan perjantain ostohuumalle ehdotetaan totaalista ostoslakkoa. Älä osta mitään -päivä on ollut Suomessa esillä jo aiempina vuosina enemmän kuin Black Friday.

Mielenkiintoista tämän päivän ilmiössä on sen viestintä. Eri some-kanavissa keskustellaan vilkkaasti näistä teemapäivistä. Ihmiset ottavat kantaa kumman päivän puolella ovat. He jakavat eteenpäin parhaat tarjoukset tai ostamatta jättämisvinkit. Jotkut taas ihmettelevät ilmiöiden alkuperää ja niiden istumista suomalaiseen kulttuuriin. Koska Black Friday on globaali markkinointitempaus, niin sen viestejä tulee tulvimalla. Puolen päivän maissa Twitteriin tuli tunnin sisällä 1236 twiittiä hashtagilla #BlackFriday. 

Mikä on oma strategiani tämän päivän suhteen? Kaikesta propagandasta huolimatta ajattelin viettää tämän perjantain ihan tavallisesti, ostamalla sen mitä tarvitsen, jos tarvitsen. Ja viikonlopun jälkeen palataan kaikkialla takaisin päiväjärjestykseen, kun koittaa harmaa maanantai.

JOHANNA MARTIKAINEN

Selkeä virkakieli säästää aikaa, vaivaa ja rahaa

Tällä viikolla uutisoitiin, että Suomessa poliisilta vaaditaan muihin maihin verrattuna poikkeuksellisen hyvää kirjoitustaitoa. Uutisen pääset lukemaan täältä.

Poliisilta ja muilta viranomaisilta vaaditaan hyvää kirjoitustaitoa, jotta viralliset paperit ja asiakirjat ovat yleisesti ymmärrettäviä. Hyvä kirjoitustaito pienentää väärinymmärryksen riskiä ja takaa asiakkaan oikeusturvan. Selkeä virkakieli myös säästää niin viranomaisen kuin asiakkaankin aikaa ja vaivaa. Kun kaikki on kerralla selvää, ei tarvitse ryhtyä selvennystyöhön.

Hyvä kieli säästäisi myös organisaation työtunteja. Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan selkeä ja tiivis virkakieli saattaa säästää jopa tuhansia työtunteja. Jos esimerkiksi kunnassa 80 viranomaista käyttää 15 minuuttia lukeakseen yhden asiakirjan, joita vuodessa on 300, lukemiseen käytettyjen tuntien määrä on yhteensä 6000 tuntia. Tiivistämällä ja selkeyttämällä tekstiä lukuaika lyhenee 10 minuuttiin, siten yhteenlaskettu tuntimäärä laskee 2000 tunnilla.

Vuonna 2004 voimaan astunut hallintolaki edellyttää viranomaisilta asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Kuitenkin törmäämme jatkuvasti hankaliin, joskus jopa käsittämättömiin kiemuroihin lukiessamme virallisia papereita ja asiakirjoja. Viranomaisten toimintaa ja tekstejä ohjaa laki, säädökset ja ohjeet. Niillä hankalaa virkakieltä usein perustellaan. Tietyillä ammattiryhmillä on omat vakiintuneet käytäntönsä ja ammattisanastonsa, jotka hankaloittavat virkakielen ymmärtämistä. Vaikka erilaisten tekstien kirjoittaminen on hyvin tärkeä osa viranomaisten työtä, siihen ei jostain syystä varata riittävästi aikaa. Myöskään virkakielen kehittämiselle ei anneta mahdollisuuksia.

Virkakieli kuitenkin kehittyy ja julkaisualustat muuttuvat koko ajan. Yhä enemmän viranomaiset kirjoittavat verkossa, esimerkiksi organisaation nettisivuilla ja blogeissa. Sosiaalinen media puolestaan mahdollistaa virallisten asioiden esiintuonnin epävirallisemmin. Erilaiset viestintäkanavat pakottavat viranomaisia muokkaamaan tekstejään ja kirjoitustyyliään. Tämä muutos kannattaa ottaa mielenkiintoisena haasteena nähdä itsestään selvät asiat uudessa valossa ja saada virallisetkin tekstit yleisesti ymmärrettäviksi.

EMMI MÄLKIÄ

Neuvottelutaistosta kutsuretoriikkaan

Olipa neuvottelun "laji" mikä tahansa, se tulisi aina nähdä vuorovaikutustilanteena, jossa yhteistyö on mahdollista. Neuvottelun kulkuun vaikuttavat hyvin monenlaiset tekijät: itse neuvottelijat, heidän tavoitteensa ja valmistutumisensa, itse asia, lait ja säännöt, jopa neuvotteluympäristö ja muut tilannetekijät.

Neuvottelevassa vuorovaikutustilanteessa tarvittavia viestintätaitoja ovat esimerkiksi huolellinen valmistautuminen, kuunteleminen, havainnoiminen, selkeät puheenvuorot, ongelmanratkaisutaidot ja argumentoinnin taidot.

Meitä suomalaisia moititaan usein huonoiksi neuvottelijoiksi. Me vertaamme itseämme helposti ruotsalaisiin ja heidän ”diskuteeraus -kulttuuriinsa”. Olemmeko me niin huonoja? Olemme ja emme. Meillä on monesti asiat hyvin hanskassa, mutta tunnepuoli ja sen hallinta tuntuu vaikealta.

Hankalassa tilanteessa turvaudumme asiaan ja saamiimme taktisiin ohjeisiin sen sijaan, että heittäytyisimme tunnelmaan ja kuuntelemaan sekä tarvittaessa kiinnostusta osoittavien kysymysten avulla avaamaan solmuja.

Olisiko vihdoinkin syytä opetella kusturetoriikkaa? Sen sijaan, että valmistaudumme debattiin tai jopa kiivaaseen taistoon, voisimme kutsua toisen osapuolen tasa-arvoiseen keskusteluun, jossa arvostusta osoittaen kuuntelisimme ja antaisimme toisen ymmärtää, että olemme kiinnostuneita hänen näkemyksistänsä. Tähän näkemykseen olisi sitten hyvä päästä peilaamaan omaa näkemystämme.

Kutsuretoriikan keskeiset lähtökohdat ovat osapuolten tasavertaisuus ja itsemääräämis-oikeus. Tavoitteena ei ole heti vaikuttaa toiseen, vaan pyrkimyksenä on luoda erilaisia viestintätilanteita ja vuorovaikutussuhteita, joiden kautta pystytään ehkä luomaan uusi ymmärrys.

Entä jos seuraavassa neuvottelussa pidämmekin perustana osapuolten keskinäistä arvostusta ja kunnioitusta, sen sijaan, että olemme valmiita nokittamaan tai panemaan paremmaksi?

MARSA BÄCK