Viikon sisällä on
Ylen sivustolla kirjoitettu useampaankin otteeseen suomalaisen
keskustelukulttuurin muutoksesta. Aiemman vaikeiden asioiden välttelyn tai
vaikenemisen tilalle on tullut kärkästä ja kiihkeää asioiden esiin tuomista. Etenkin
nettikeskusteluissa käy usein sanasota, jossa keskitytään mahdollisimman
härskillä tavalla murskaamaan eri tavalla ajattelevat. Tampereen yliopiston
puheviestinnän professori Pekka
Isotalus ja Jyväskylän yliopiston valtio-opin tutkijatohtori Jouni
Tilli pohtivat puhekulttuurimme uusia piirteitä kumpikin omalta kannaltaan.
Onko väittelevästä ja vastakkainasettelua hakevasta keskustelutyylistä tullut
vallitseva piirre?
Esimerkiksi
maahanmuuttokeskusteluissa aggressiivinen kirjoittelu on saanut aikaan
aggressiivista keskustelua ja joissain tapauksissa jopa levottomuuksia tai
käsirysyä. Mistä tämä johtuu? Nettipalstoilla näkyvä keskustelutyyli on
vaikuttanut myös puhekulttuuriin. Isotalus toteaa, että ”nettikeskustelu on
opettanut ottamaan kantaa ja tietyllä lailla väittelemään”. Tilli taas pitää
yhtenä muutoksen taustekijänä median ja jopa hallituksen roolia
kriisitietoisuuden lisääjinä.
Miten näihin
uusiin suuntauksiin sitten tulisi reagoida, jotta päästäisiin kohti rakentavaa
dialogia?
Isotalus kiinnittää huomion viestintätaitojen puutteeseen. Keskustelun perustaidot kuten toisen osapuolen kuuntelu ja omien näkemysten perusteleminen jäävät hyvin usein puolitiehen. Kuuntelu- ja argumentointitaidot ovat varmasti sellaisia, joissa meillä kaikilla on varaa kehittyä yhä paremmiksi. Ja niitä pääsemme myös harjoittelemaan päivittäin. Toisen kunnioittaminen on hyvä lähtökohta kaikkeen vuorovaikutukseen vaikka asioista oltaisiin eri mieltä. Kiivastakin keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa voi käydä rakentavasti sortumatta henkilökohtaisuuksiin.

Toisaalta
nettikeskustelujen kärjekkäät kommentit on usein viisasta jättää sikseen, olla
provosoitumatta ja jatkaa eteenpäin lannistumatta edes itseensä kohdistuvasta
kritiikistä. Tähän hyvän ja tasapainoisen näkökulman antaa Ylen aamu-tv:n
juontaja Sanna
Ukkola blogi-postauksessaan.
JOHANNA
MARTIKAINEN