Kiire kaventaa viestintää

On se kumma, kuinka nopeasti arkirytmi vie taas mennessään. Vain reilun viikon päästä viimeisimmästä lomasta yllätin itseni niin sanotusti itse teosta. 

Puolisen tuntia ennen palaveria pitäisi saada valmiiksi työ, jonka tulokset oli sovittu esiteltäväksi palaverissa. Ei puutu kuin enää pientä hienosäätöä, mutta aika uhkaa loppua kesken.

Ja juuri näillä sekunneilla käynnistyy kiireisen viestijän toimintatyyli.

Viestintää huppu päässä

Näkymättömät silmälaput valahtavat silmille. Kuulokin tuntuu heikkenevän. Työkaverin ohimennen huikkaama tervehdys jää kokonaan noteeraamatta. Toisen esittämään kysymykseen mutisen ensin jotain epämääräistä, sitten vastaan lyhyellä tokaisulla. 

 Tässä kohtaa havahdun.

Onko minulla tosiaan niin kiire, etten ehdi sanoa huomenta? Tai olisiko liikaa pyydetty, että ystävällisesti selittäisin kollegalle tarvitsevani hetken keskittymisrauhaa ja palaavani hänen kysymykseensä hetken päästä? 

Työyhteisössä hyvään vuorovaikutukseen vaikuttavat monet asiat. Useimmat niistä ovat loppujen lopuksi aika pieniä, mutta yhdessä niillä on todella merkitystä. 

Kiire saa usein unohtamaan sellaisia ”pikkuasioita” kuten toisen huomioon ottaminen ja hänen aikansa arvostaminen. Kiireisenä erityisesti sanaton viestintä muuttuu torjuvaksi. Ei tule oikeastaan ajateltua ennen kuin puhuu ja saattaa lipsautella kaikenlaista.

Voidaanko kiireviestinnästä päästä eroon?

Kaikkein paras ratkaisu tähän ongelmaan olisi poistaa kiire kokonaan. Onkin viisasta aika ajoin pysähtyä miettimään, miksi minulla on niin kiire – ja sen jälkeen yrittää vaikuttaa noihin syihin.

Rehellisyyden nimessä on kuitenkin myönnettävä, että aika ajoin vain tulee kiire. Mutta yritetään silloinkin taistella ”kiireviestintää” vastaan. Tunnistetaan sen oireet ja pyritään ottamaan ympärillä olevat ihmiset huomioon, kiireestä huolimatta.

Itse ainakin tulen muistamaan tämän opetuksen vähintään pari seuraavaa viikkoa, toivon mukaan kauemminkin. 

Arvaat varmaan, kuinka loppujen lopuksi kävi sen kiireessä hoidetun hommani kanssa. Aivan, ei mennyt niin kuin Strömsössä. Tietokoneen kanssa tuli ongelmia ja palaverissa asia oli käsiteltävä keskeneräisen version avulla.

JOHANNA MARTIKAINEN

Puheena vihapuhe

Heinäkuinen Utøyan murhenäytelmä kirvoitti suomalaisissakin viestimissä paljon keskustelua asiasta nimeltä vihapuhe.

Useimmat keskustelijat haluavat tehdä eron vihapuheen ja kritiikin välille. Esimerkiksi elokuvaohjaaja, kirjailija Janne Kuusen mielestä ero näiden kahden välillä on selvä: kritiikki kohdistuu tekoihin, vihapuhe taas henkilöihin tai ihmisryhmiin ja heidän ominaisuuksiinsa.

Toiset keskustelijat vaativat, että vihapuhe tulisi kieltää. Toiset taas katsovat, että oikeus esittää häiritseviksi, epämiellyttäviksi tai typeriksi koettuja mielipiteitä on osa sananvapautta.

Tässä kirjoituksessa en ota kantaa näihin kysymyksiin. Tässä kirjoituksessa pohdin vihapuheen käsitettä kielen ja viestinnän ilmiönä.

Vihapuhe on vihan purkamista

Kieli ei ole koskaan täysin neutraalia, pelkän informaation välittämistä. Kielessä on monia tapoja ilmaista sama asia.

Tunteet ja mielentilamme vaikuttavat kaikkeen toimintaamme, myös kielellisiin valintoihimme. Tunne näkyy muun muassa äänensävyssämme ja sen voimakkuudessa, lauseiden rakenteissa sekä siinä, millaisia sanoja ja ilmauksia käytämme.

Vihapuheessa on kysymys tunteen, vihan, ilmaisemisesta kielellisesti, puhuen ja kirjoittaen.

Vaikuttaako vihapuhe?

Vihapuhe on eräänlainen mielipideteksti. Sillä myös yritetään vaikuttaa muiden mielipiteisiin.

Vaikuttamisessa keskeistä on perusteleminen. Perusteluissa voidaan vedota tunteeseen tai järkeen, tai molempiin. Järkiperusteita ovat esimerkiksi tilastotieto, tutkimustulokset, vetoaminen auktoriteettiin ja omat tai toisten kokemukset. Tunnepuolella vedotaan esimerkiksi vastaanottajan tarpeisiin ja toiveisiin, yleiseen mielipiteeseen, uskomuksiin sekä moraaliin.

Perustelut voivat olla yksi- tai kaksipuolisia. Yksipuolinen perustelu nostaa esiin vain ne asiat, jotka tukevat omaa käsitystä. Kaksipuolinen perustelu käsittelee myös oman näkemyksen heikkouksia.
 

Vihapuhe verkossa

Se vihapuhe, josta nyt keskustellaan, ilmenee enimmäkseen verkkokeskusteluissa, keskustelupalstoilla ja blogeissa, kirjoitettuna tekstinä. Verkkotekstissä on kuitenkin myös puhutun kielen piirteitä.

Verkkotekstin lähettäminen ja vastaanottaminen tapahtuu helposti. Kuitenkin siitä jää jälki, dokumentti – jota luetaan senkin jälkeen kun kirjoittajan tunne tai mielentila on mennyt ohi.

HELI PERTTULA

Lomalle lomps

Suomen Puheopiston asiantuntijat kirmaavat nyt kesän paahteisille pelloille ja rauhallisille rannoille. Puheen vuoro -blogi lepää sekin heinäkuun ajan. Puheen vuoro on taas sitten elokuussa.

Aurinkoista ja rentouttavaa kesää kaikille!

Hyväksy myönteinen palaute

Kuulun työmatkapyöräilijöiden joukkioon. Pyöräily on minulle mainio tapa aloittaa ja lopettaa työpäiväni. Matkan aikana on mukava koota ajatuksia, seurailla luonnon muutoksia, mutta myös havainnoida ympärillä olevaa liikennettä.

Lisäksi liikenteessä voi saada palautetta omasta pyöräilykäyttäytymisestään. Jos esimerkiksi ajaa pienen pätkän tyhjänä olevaa kävelytietä, voi joutua melkoisen ryöpytyksen kohteeksi.

Kehut yllättävät ja hämmentävät

Olen saanut pyörätiellä myös myönteistä palautetta. Kerran eräs miespyöräilijä oli polkenut jo jonkin aikaa takanani, kunnes pyöräili rinnalleni liikennevaloissa. Mielessäni kävi heti, miten ja missä olin tehnyt virheen, josta mies aikoi minua läksyttää. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Mies kehui, että harvoin näkee niin esimerkillistä suuntamerkkien käyttöä. Olin hämilläni. Kiitin kuitenkin palautteesta ja jatkoimme kumpikin matkaamme omiin suuntiimme.

Jälkikäteen mietin, oliko miehen palautteessa kuitenkin koira haudattuna. Olinko näyttänyt suuntamerkkejä ns. itsestään selvissä käännöksissä? Oliko tunnollinen tapani naurettava?

Vähättely tyypillinen reaktio kehuihin

Kuulostaako tutulta? Usein puhutaan kielteisen tai rakentavan palautteen vastaanottamisen taidosta. Harvemmin pohditaan, miten osaisimme ottaa vastaan myönteistä palautetta.

Sen kerran, kun saamme esimerkiksi työyhteisössä hyvää palautetta, on sen vastaanottaminen yllättävän vaikeaa. Tyypillistä on, että vähättelemme suoritustamme.

·     ”No, kyllähän tuohon kuka tahansa olisi pystynyt”

·    ”On siinä raportissa vielä paljon parantamista, ainakin sivun viisi kuviossa on ihan liian vaaleat värit”

Toinen tyypillinen reaktio on se, että jäämme pohtimaan, mitä taka-ajatuksia palautteen antajalla on.

·    ”Ehkä pomo toivoo minun tekevän vielä enemmän töitä”

·    ”Eikö hän yleensä ole tyytyväinen työhöni, koska nyt erityisesti kiittää työpanoksestani”

Haastan meidät kaikki ottamaan myönteistä palautetta paremmin vastaan. Seuraavan kerran, kun saamme tekemisestämme hyvää palautetta, olkaamme rinta rottingilla!

SANNA FRANCK

Potilas tarvitsee tukea

Olin sairaalassa leikkauksessa jokin aika sitten. Vaikka kyseessä oli rutiinitoimenpide, ensimmäinen oikea nukutuksessa tehtävä leikkaus jännitti ja pelottikin. Tarvitsin siis  tukea.

Sairaalahenkilökunnan tuen osoittaminen on ensiarvoisen tärkeää potilaalle, jotta tämä hankalassakin tilanteessa tuntee olonsa mahdollisimman turvalliseksi. Että mitään hätää ei tässä ole, kaikki kyllä sujuu parhain päin.

Potilaissa tyhmyys tiivistyy?

Osastolle ilmoittautui samaan aikaan lisäkseni neljä muutakin naista. Sairaala-apulainen, joka meidät otti vastaan, ohjasi pukeutumishuoneeseen vaihtamaan vaatteet. Kaikki olimme tulossa leikkaukseen, useimmat ensimmäistä kertaa elämässään ja jännitystä oli ilmassa.

Meitä avustanut sairaala-apulainen ei onnistunut jännitystä lieventämään vuorovaikutuksellaan. Oikeastaan päinvastoin. Hän tiuski vastauksensa ”tyhmiin kysymyksiimme”.

Minulle tuli tunne, että olen vain tiellä ja häiritsemässä hänen työntekoaan, varsinkin kun meitä oli niin monta. (Luonnollisesti me oikein pahuuttamme tuppauduimme paikalle kaikki samaan aikaan.) Eihän hän millään ehtinyt meitä kaikkia auttamaan samalla sekunnilla, kuten moneen kertaan saimme kuulla.

Pieni elekin riittää

Onneksi kuitenkin tämän tyyppinen kohtaaminen oli viimeinen laatuaan. Muu henkilökunta, hoitajat ja lääkärit, olivat hyvin ystävällisiä, avuliaita ja tukevia. He osasivat juuri oikealla tavalla rauhoittaa ja auttaa minua, kun odotin vuoroani leikkaussaliin.

Tuen osoittamisella tarkoitetaan puheviestinnässä tiedon rakentumista, tunteiden oikeuttamista ja käsittelemistä, jatkuvuuden ylläpitämistä ja vuorovaikutussuhteen olemassaoloa.

Vaikka sairaalan kiireinen työtahti toki tuo haasteita tuen osoittamiselle, ei se kuitenkaan vaadi ihmeitä. Oikeilla sanoilla, äänensävyllä ja muutenkin sanattomalla viestinnällä voidaan osoittaa potilaan tarvitsemaa tukea. Usein riittää se, että potilas kokee, että toinen on läsnä, aidosti mukana vuorovaikutustilanteissa.

Lisää tuen osoittamisesta hoitotyössä voi lukea vaikka Leena Mikkolan väitöskirjasta Tuen merkitykset potilaan ja hoitajan vuorovaikutuksessa.

EMMI KIVISTÖ

Puhe tekee juhlan

Kummityttöni on yksi kevään ylioppilaista: tiedossa on siis iloiset juhlat. Kummityttöni äiti toivoi puhelimessa, että pitäisin lakkiaisissa puheen, kun ”ne juhlistavat tilaisuutta”.

Ensireaktioni oli meille suomalaisille tyypillinen. Kaikesta ammatin tuomasta esiintymiskokemuksesta huolimatta puheen pitäminen tuntui vaikealta.

Juhlapuheen ei tarvitse olla juhlallinen

Tässä vaiheessa aika moni meistä keksii hyviä syitä ja selityksiä välttyäkseen tehtävästä. Juhlapuheella on monien korvissa jopa negatiivinen kaiku. Usein se onkin tarkoittanut katteettomia lupauksia, ympäripyöreää hymistelyä ja moneen kertaan kuultuja fraaseja.

Yhden yön nukuttuani olen jo toista mieltä. Kysymys ei ole mistään suorituksesta. Minun ei tarvitse miettiä muiden reaktioita tai omia juhlavaatteitani.

Tärkeää ja olennaista on se, mitä haluan kummitytölleni sanoa. Ei haittaa vaikka liikutun, juhlakansa kyllä sen ymmärtää. Onhan meillä oikeus liikuttua muuallakin kuin urheilukatsomossa.

Puhukaamme meille tärkeistä ja tosista asioista

Mistä sitten puhuisin? Muistin, että lähetin kummitytölleni kortin, kun hän aloitti koulunkäynnin. Korttiin olin kirjoittanut toivotuksia tulevaa koulumatkaa varten. Siitä aloitan.

Oppikirjojen mukaan puhe on pituudeltaan 3-15 minuuttia. Juhlapuhe on ehkä mieluummin kolmen minuutin luokkaa.  Juhlissa kukaan ei halua kuulla luentoa.  Kolmessa minuutissa ehtii hyvin sanoa olennaisen ja tärkeän.

Ja pieni vinkki: kaikki ensi syksynä koulun aloittavien isät, äidit ja kummit, kirjoittakaa ylös tuntojanne. Noin kahdentoista vuoden kuluttua tiedätte, mitä haluatte koulunsa päättäjälle juhlapuheessanne sanoa.

Kannustankin kaikkia tarttumaan haasteeseen ja luomaan yhdessä uutta suomalaista juhlakulttuuria. Pitäkäämme omannäköisiä, rohkeita ja hulluja puheita. Puheita, joita itse haluaisimme kuulla.

Merkityksellisiä ja iloisia juhlia kaikille!


SAMI NIEMINEN

Lapsi sparraa viestintätaitojasi

Vanhempien arki on täynnä ristiriitatilanteita. Lapsi kieltäytyy pukemasta ulkovaatteita, ei suostu syömään maitoa tai menemään nukkumaan. Sadattelun sijaan kannattaa ajatella näitä tilanteita lahjoina.

Herranterttusi tarjoaa sinulle nimittäin oivan mahdollisuuden harjoitella konfliktin ratkaisutaitojasi.

Teoksessa Effective group discussion esitellään viisi eri taktiikkaa, joilla me ihmiset pyrimme purkamaan konflikteja.

1.       Aggressiivinen pakottaminen

Oman vallan ja voiman korostaminen esimerkiksi ääntä korottamalla: ”NYT NE VAATTEET PÄÄLLE NIIN KUIN OLISI JO!” Tähän laskettaneen paitsi se, että pukee huutavalle ja sätkivälle pikkukaverille vaatteet väkisin päälle, myös vanha tuttu uhkailu. ”Nyt jos et laita niitä kenkiä jalkaan, jää lauantain uimareissu väliin.” Tai vielä: ”Äiti lähtee sitten yksin.”

2.       Luovuttaminen

Ei tästä tule nyt mitään. No, kyllä kai tämän päivän työt hoituvat etänäkin…

3.       Konfliktin välttäminen

Lapsi pidetään mahdollisimman hyvällä tuulella koko aamun: aamiaiseksi suklaamuroja, vaaleanpunaista päästä varpaisiin ja yksi jakso Muumeja takaavat yhteistyöhalun. Vai? Onnistunut harhautus toimii tässä tapauksessa paremmin. ”Kuuluuko nämä sukkahousut iskän päähän? Eikö? Minne ne sitten kuuluu? Jalkaan? Iskän jalkaan? Ai Siirin jalkaan?”

4.       Neuvottelu

Yritetään löytää kumpaakin osapuolta tyydyttävä ratkaisu. Kuunnellaan toista ja perustellaan, miksi kannattaa toimia ehdotetulla tavalla. ”Mä huomaan Akseli että sä et halua pukea. Ajattele miten kivaa on sitten, kun sulla on ulkovaatteet päällä ja pääset Eliaksen kanssa pihalle leikkimään. Ja sähän voisit vaikka ajaa pyörällä sinne päiväkotiin!”

5.       Kompromissi

Sovitaan ratkaisusta, jossa otetaan huomioon kummankin osapuolet toiveet. ”Jospa teet ensin palapelin valmiiksi, ja laitetaan sitten vaatteet päälle.”

Nujakoituasi aikasi jälkeläisesi kanssa huomaat pian, että sinusta on kehkeytynyt varsinainen konfliktien ratkomisen mestari.

HELI PERTTULA