Lomalle lomps

Suomen Puheopiston asiantuntijat kirmaavat nyt kesän paahteisille pelloille ja rauhallisille rannoille. Puheen vuoro -blogi lepää sekin heinäkuun ajan. Puheen vuoro on taas sitten elokuussa.

Aurinkoista ja rentouttavaa kesää kaikille!

Hyväksy myönteinen palaute

Kuulun työmatkapyöräilijöiden joukkioon. Pyöräily on minulle mainio tapa aloittaa ja lopettaa työpäiväni. Matkan aikana on mukava koota ajatuksia, seurailla luonnon muutoksia, mutta myös havainnoida ympärillä olevaa liikennettä.

Lisäksi liikenteessä voi saada palautetta omasta pyöräilykäyttäytymisestään. Jos esimerkiksi ajaa pienen pätkän tyhjänä olevaa kävelytietä, voi joutua melkoisen ryöpytyksen kohteeksi.

Kehut yllättävät ja hämmentävät

Olen saanut pyörätiellä myös myönteistä palautetta. Kerran eräs miespyöräilijä oli polkenut jo jonkin aikaa takanani, kunnes pyöräili rinnalleni liikennevaloissa. Mielessäni kävi heti, miten ja missä olin tehnyt virheen, josta mies aikoi minua läksyttää. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Mies kehui, että harvoin näkee niin esimerkillistä suuntamerkkien käyttöä. Olin hämilläni. Kiitin kuitenkin palautteesta ja jatkoimme kumpikin matkaamme omiin suuntiimme.

Jälkikäteen mietin, oliko miehen palautteessa kuitenkin koira haudattuna. Olinko näyttänyt suuntamerkkejä ns. itsestään selvissä käännöksissä? Oliko tunnollinen tapani naurettava?

Vähättely tyypillinen reaktio kehuihin

Kuulostaako tutulta? Usein puhutaan kielteisen tai rakentavan palautteen vastaanottamisen taidosta. Harvemmin pohditaan, miten osaisimme ottaa vastaan myönteistä palautetta.

Sen kerran, kun saamme esimerkiksi työyhteisössä hyvää palautetta, on sen vastaanottaminen yllättävän vaikeaa. Tyypillistä on, että vähättelemme suoritustamme.

·     ”No, kyllähän tuohon kuka tahansa olisi pystynyt”

·    ”On siinä raportissa vielä paljon parantamista, ainakin sivun viisi kuviossa on ihan liian vaaleat värit”

Toinen tyypillinen reaktio on se, että jäämme pohtimaan, mitä taka-ajatuksia palautteen antajalla on.

·    ”Ehkä pomo toivoo minun tekevän vielä enemmän töitä”

·    ”Eikö hän yleensä ole tyytyväinen työhöni, koska nyt erityisesti kiittää työpanoksestani”

Haastan meidät kaikki ottamaan myönteistä palautetta paremmin vastaan. Seuraavan kerran, kun saamme tekemisestämme hyvää palautetta, olkaamme rinta rottingilla!

SANNA FRANCK

Potilas tarvitsee tukea

Olin sairaalassa leikkauksessa jokin aika sitten. Vaikka kyseessä oli rutiinitoimenpide, ensimmäinen oikea nukutuksessa tehtävä leikkaus jännitti ja pelottikin. Tarvitsin siis  tukea.

Sairaalahenkilökunnan tuen osoittaminen on ensiarvoisen tärkeää potilaalle, jotta tämä hankalassakin tilanteessa tuntee olonsa mahdollisimman turvalliseksi. Että mitään hätää ei tässä ole, kaikki kyllä sujuu parhain päin.

Potilaissa tyhmyys tiivistyy?

Osastolle ilmoittautui samaan aikaan lisäkseni neljä muutakin naista. Sairaala-apulainen, joka meidät otti vastaan, ohjasi pukeutumishuoneeseen vaihtamaan vaatteet. Kaikki olimme tulossa leikkaukseen, useimmat ensimmäistä kertaa elämässään ja jännitystä oli ilmassa.

Meitä avustanut sairaala-apulainen ei onnistunut jännitystä lieventämään vuorovaikutuksellaan. Oikeastaan päinvastoin. Hän tiuski vastauksensa ”tyhmiin kysymyksiimme”.

Minulle tuli tunne, että olen vain tiellä ja häiritsemässä hänen työntekoaan, varsinkin kun meitä oli niin monta. (Luonnollisesti me oikein pahuuttamme tuppauduimme paikalle kaikki samaan aikaan.) Eihän hän millään ehtinyt meitä kaikkia auttamaan samalla sekunnilla, kuten moneen kertaan saimme kuulla.

Pieni elekin riittää

Onneksi kuitenkin tämän tyyppinen kohtaaminen oli viimeinen laatuaan. Muu henkilökunta, hoitajat ja lääkärit, olivat hyvin ystävällisiä, avuliaita ja tukevia. He osasivat juuri oikealla tavalla rauhoittaa ja auttaa minua, kun odotin vuoroani leikkaussaliin.

Tuen osoittamisella tarkoitetaan puheviestinnässä tiedon rakentumista, tunteiden oikeuttamista ja käsittelemistä, jatkuvuuden ylläpitämistä ja vuorovaikutussuhteen olemassaoloa.

Vaikka sairaalan kiireinen työtahti toki tuo haasteita tuen osoittamiselle, ei se kuitenkaan vaadi ihmeitä. Oikeilla sanoilla, äänensävyllä ja muutenkin sanattomalla viestinnällä voidaan osoittaa potilaan tarvitsemaa tukea. Usein riittää se, että potilas kokee, että toinen on läsnä, aidosti mukana vuorovaikutustilanteissa.

Lisää tuen osoittamisesta hoitotyössä voi lukea vaikka Leena Mikkolan väitöskirjasta Tuen merkitykset potilaan ja hoitajan vuorovaikutuksessa.

EMMI KIVISTÖ

Puhe tekee juhlan

Kummityttöni on yksi kevään ylioppilaista: tiedossa on siis iloiset juhlat. Kummityttöni äiti toivoi puhelimessa, että pitäisin lakkiaisissa puheen, kun ”ne juhlistavat tilaisuutta”.

Ensireaktioni oli meille suomalaisille tyypillinen. Kaikesta ammatin tuomasta esiintymiskokemuksesta huolimatta puheen pitäminen tuntui vaikealta.

Juhlapuheen ei tarvitse olla juhlallinen

Tässä vaiheessa aika moni meistä keksii hyviä syitä ja selityksiä välttyäkseen tehtävästä. Juhlapuheella on monien korvissa jopa negatiivinen kaiku. Usein se onkin tarkoittanut katteettomia lupauksia, ympäripyöreää hymistelyä ja moneen kertaan kuultuja fraaseja.

Yhden yön nukuttuani olen jo toista mieltä. Kysymys ei ole mistään suorituksesta. Minun ei tarvitse miettiä muiden reaktioita tai omia juhlavaatteitani.

Tärkeää ja olennaista on se, mitä haluan kummitytölleni sanoa. Ei haittaa vaikka liikutun, juhlakansa kyllä sen ymmärtää. Onhan meillä oikeus liikuttua muuallakin kuin urheilukatsomossa.

Puhukaamme meille tärkeistä ja tosista asioista

Mistä sitten puhuisin? Muistin, että lähetin kummitytölleni kortin, kun hän aloitti koulunkäynnin. Korttiin olin kirjoittanut toivotuksia tulevaa koulumatkaa varten. Siitä aloitan.

Oppikirjojen mukaan puhe on pituudeltaan 3-15 minuuttia. Juhlapuhe on ehkä mieluummin kolmen minuutin luokkaa.  Juhlissa kukaan ei halua kuulla luentoa.  Kolmessa minuutissa ehtii hyvin sanoa olennaisen ja tärkeän.

Ja pieni vinkki: kaikki ensi syksynä koulun aloittavien isät, äidit ja kummit, kirjoittakaa ylös tuntojanne. Noin kahdentoista vuoden kuluttua tiedätte, mitä haluatte koulunsa päättäjälle juhlapuheessanne sanoa.

Kannustankin kaikkia tarttumaan haasteeseen ja luomaan yhdessä uutta suomalaista juhlakulttuuria. Pitäkäämme omannäköisiä, rohkeita ja hulluja puheita. Puheita, joita itse haluaisimme kuulla.

Merkityksellisiä ja iloisia juhlia kaikille!


SAMI NIEMINEN

Lapsi sparraa viestintätaitojasi

Vanhempien arki on täynnä ristiriitatilanteita. Lapsi kieltäytyy pukemasta ulkovaatteita, ei suostu syömään maitoa tai menemään nukkumaan. Sadattelun sijaan kannattaa ajatella näitä tilanteita lahjoina.

Herranterttusi tarjoaa sinulle nimittäin oivan mahdollisuuden harjoitella konfliktin ratkaisutaitojasi.

Teoksessa Effective group discussion esitellään viisi eri taktiikkaa, joilla me ihmiset pyrimme purkamaan konflikteja.

1.       Aggressiivinen pakottaminen

Oman vallan ja voiman korostaminen esimerkiksi ääntä korottamalla: ”NYT NE VAATTEET PÄÄLLE NIIN KUIN OLISI JO!” Tähän laskettaneen paitsi se, että pukee huutavalle ja sätkivälle pikkukaverille vaatteet väkisin päälle, myös vanha tuttu uhkailu. ”Nyt jos et laita niitä kenkiä jalkaan, jää lauantain uimareissu väliin.” Tai vielä: ”Äiti lähtee sitten yksin.”

2.       Luovuttaminen

Ei tästä tule nyt mitään. No, kyllä kai tämän päivän työt hoituvat etänäkin…

3.       Konfliktin välttäminen

Lapsi pidetään mahdollisimman hyvällä tuulella koko aamun: aamiaiseksi suklaamuroja, vaaleanpunaista päästä varpaisiin ja yksi jakso Muumeja takaavat yhteistyöhalun. Vai? Onnistunut harhautus toimii tässä tapauksessa paremmin. ”Kuuluuko nämä sukkahousut iskän päähän? Eikö? Minne ne sitten kuuluu? Jalkaan? Iskän jalkaan? Ai Siirin jalkaan?”

4.       Neuvottelu

Yritetään löytää kumpaakin osapuolta tyydyttävä ratkaisu. Kuunnellaan toista ja perustellaan, miksi kannattaa toimia ehdotetulla tavalla. ”Mä huomaan Akseli että sä et halua pukea. Ajattele miten kivaa on sitten, kun sulla on ulkovaatteet päällä ja pääset Eliaksen kanssa pihalle leikkimään. Ja sähän voisit vaikka ajaa pyörällä sinne päiväkotiin!”

5.       Kompromissi

Sovitaan ratkaisusta, jossa otetaan huomioon kummankin osapuolet toiveet. ”Jospa teet ensin palapelin valmiiksi, ja laitetaan sitten vaatteet päälle.”

Nujakoituasi aikasi jälkeläisesi kanssa huomaat pian, että sinusta on kehkeytynyt varsinainen konfliktien ratkomisen mestari.

HELI PERTTULA

Työkaverikin on ihminen

Osallistuin tänä keväänä puheviestinnän opintoihini kuuluvaan kurssiin, joka käsitteli viestintää työyhteisöissä. Kurssi avasi silmäni.

Työyhteisön viestintään sisältyy yllättävän paljon asioita, joita ei välttämättä aina edes tiedosteta. Monilta työyhteisöjen ongelmilta saatettaisiin välttyä jopa kokonaan, jos vain kiinnittäisimme enemmän huomiota sujuvaan viestintään.

Työyhteisössä monenlaista viestintää

Työyhteisössä vuorovaikutetaan kasvotusten, kahden kesken, ryhmissä, virtuaalisesti, joskus suurille joukoille mediassa jne. Miten missäkin tilanteessa tulisi viestiä?

Työyhteisöjen monenlaiset ihmissuhteet tuovat omat haasteensa viestintään. Usein jopa tapaamme työtovereitamme enemmän kuin omaa perhettämme.

Työyhteisöissä ollaan tekemisissä työtovereiden, esimiesten, johtajien, alaisten, asiakkaiden sekä yhteistyökumppaneiden kanssa. Voinko viestiä samalla tavalla yrityksen johtajan kuin kollegani kanssa? Viestintä asiakkaan kanssa puolestaan pitää soveltaa sellaiseksi, että se tukee asiakassuhdetta ja yrityksen arvomaailmaa.

Työtoverimme voivat olla hyviä ystäviämme myös työajan ulkopuolella, joka osaltaan mahdollisesti sekoittaa pakkaa työyhteisön viestinnässä. Miten toimin niin, ettei ystävyys vaikuta työasioihin?

Ihmisten erilaiset viestintätyylit törmäävät työpaikalla

Viestintätaitoja tarvitaan myös siinä, että työyhteisössä olemme tekemisissä monenlaisten ihmisten kanssa. Aina emme itse pääse vaikuttamaan siihen, minkälaisten ihmisten kanssa työtä teemme. Tällöin myös erilaiset viestintätyylit asettavat omat haasteensa.

Jokaisella varmasti on kokemusta työyhteisön jäsenestä, joka on täysin erilainen kuin itse. Työyhteisöön kuuluu niitä, jotka pohtivat pitkään ja hartaasti sanottavaansa kuin myös niitä, jotka tuovat esiin oman mielipiteensä asiassa kuin asiassa. Kumpikaan tyyli ei ole väärä, ne ovat vain erilaiset. Kuinka paljon toisten viestintätyyliä minun tulee huomioida? Entä kuinka voin mukauttaa omaa viestintätyyliäni?

Kompastuskiviä työyhteisöviestinnässä siis on. Pitääkin olla aikamoinen viestintätaituri, että löytää keinot saada viestinsä perille oikealla tavalla, oikealla kanavalla ja oikeaan aikaan. Maalaisjärki toki auttaa, ja onneksi työyhteisössä tarvittavia viestintätaitoja voi myös kehittää.

EMMI KIVISTÖ

Poliitikon kielestä kiinni

Vaalit on käyty, ja tulos selvä, joten pulinat pois. Aion nyt kuitenkin pulista vielä vähän poliitikkojen käyttämästä kielestä.

Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun professori Ilkka Ruostetsaari totesi 20.4. YLEN uutisissa, että poliitikkojen käyttämä hallinnollinen ja kansantaloustieteellinen kieli (eli ns. kapulakieli) vieraannutti kansalaisia vaalikeskustelusta. Mikä siis oli yksi syy perussuomalaisten voittokulkuun.

Kielen monet muodot

Kirjakielinen puhe ja akateeminen termistö epäilemättä luovat vaikutelmaa asiantuntijuudesta ja vakuuttavuudesta. Mutta ne myös hankaloittavat ymmärtämistä.

Kirjakielen lauseet ovat pitkiä ja lauserakenteet monimutkaisempia kuin puheessa yleensä. Puhetta kuunnellessa kun ei voi palata taaksepäin tarkistamaan epäselväksi jäänyttä asiaa kuten tekstissä.

Puheen kirjakielisyys vaikuttaa myös siihen, miten etäällä tai lähellä meitä puhuja tuntuu olevan. Huoliteltua, kirjakieltä muistuttavaa kieltä käytämme virallisissa ja julkisissa tilanteissa. Epämuodollisempaa kieltä suosimme taas yksityisissä tilanteissa ystävien ja perheen kesken.

Kirjakielinen puhe yleistä puheenjohtajilla

Seuraava analyysi puheenjohtajien käyttämästä kielestä pohjautuu YleX:n puheenjohtajatentteihin. YleX  on nuorille (alle 35 vuotiaille?) suunnattu radiokanava, joten siellä jos missä ei kapulakieli pure.

Olen jakanut puheenjohtajat kolmeen ryhmään puheen kirjakielisyyden asteen perusteella. Kunkin ryhmän kohdalla henkilöt on lueteltu aakkosjärjestyksessä.

1.  KIRJAKIELISIMMÄT: Jyrki Katainen, Mari Kiviniemi ja Stefan Wallin

Kirjakielisten ykkösryhmässä viljeltiin myös usein kansantaloustieteellisiä ja hallinnollisia termejä kuten tulonsiirrot  (= tuet), investointi- ja kasvuohjelma (=?) ja monialainen viranomaistyö (=??). Kapulakielessä kunnostautui erityisesti Wallin.

2.  VÄLIRYHMÄ: Päivi Räsänen, Anni Sinnemäki ja Jutta Urpilainen

Kieli oli pääosin kirjakieltä, mutta seassa oli myös puhekielisiä elementtejä kuten mä ja raksa-ala. Sinnemäki aloitti vastauksensa muutaman kerran niin monimutkaisesti, että unohdin toimittajan kysymyksen. Urpilainen onnistui muotoilemaan asioita konkreettisesti, kuten esimerkiksi ”90-luvun alussa joka kolmas valtion käyttämä markka oli velkarahaa”.

3.  PUHEKIELISIMMÄT: Paavo Arhinmäki  ja Timo Soini 

Kieli on hieman huolitellumpi versio yleispuhekielestä ja siksi helppoa kuunneltavaa. Arhinmäen puheessa vilahtaa siellä täällä muutama poliitikkopuheen ilmaus. Soinin puheesta ei löydä yhtäkään kapulaa.

Arhinmäki ja Soini olivat molemmat äänikuninkaita omassa vaalipiirissään. Liekö sattumaa?

HELI PERTTULA