Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyvä puhuja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyvä puhuja. Näytä kaikki tekstit

15.3.2018

Puhumisen iloa ja tunneälyä




Puhuminen vaikuttamiskeinona on meidän ihmisten yksinoikeus. Puheella liikutellaan kokonaisia kansakuntia. Puhe on myös oivallusten innoittamista. Tyhjän puhuminen ja poliittinen jargon eivät tarjoa oivalluksia vaan itsestään selvyyksiä.
Viime vuosina on puhuttu paljon hissipuheista ja pitchauksesta. Näissä kysymyksessä on usein osaamisen tai yrityksen nopea esittely. Kysymykset, oivallusten synnyttäminen ja tarpeen herättäminen ovat tärkeitä etenkin nopean vaikuttamisen puheenvuoroissa. Jos pystyy herättämään kuulijoissa oivalluksia, vaikka aikaa olisi annettu vain minuutti, jää varmasti mieleen.
Puhuminen vaatii myös tunneälyä. On monia tilanteita, joissa meiltä odotetaan muutamaa ystävällistä sanaa, mutta ne saattavat jäädä jännityksen vuoksi tai jostain muusta syystä sanomatta. Jokaisen ihmisen pitäisi kuitenkin pystyä sanoittamaan tunteensa oikealla hetkellä, eikä tähän päästä muuten kuin harjoittelemalla.
Työpäivien aikana ja harrastusten parissa tarjoutuu jatkuvasti tilaisuuksia astua esiin ja sanoa sanottavansa. Nämä olisivat oivallisia tilanteita harjoitella puhumista. Jokin kuitenkin estää sanomisen. Useimmiten ajatuksiaan ei saa riittävän nopeasti kasaan saatikka loogiseen järjestykseen tai sitten jännitys pilaa tilanteen. Tähän puheopistolla on keinot: me autamme hallitsemaan jännitystä ja rakentamaan loogisia puheenvuoroja erilaisiin, jopa spontaaneihin, puhetilanteisiin.
Erittäin suosittuja ovat nykyisin Vaikuta minuutissa -valmennukset, joissa puolen päivän aikana opetellaan vaikuttavan puheen malli ja muutamia keinoja vaikuttavaan esiintymiseen. Kannattaa siis käväistä sivuillamme www.puheopisto.fi.

Tänään Puheen päivänä 15.3. kehotankin sinua sanomaan jotain oivaltavaa tai toista lämmittävää työtoverillesi tai jollekin tuttavallesi.



Hyviä puhumisia!

MARSA BÄCK






12.12.2012

Hyvä esiintyjä 3: Jani Toivola on Vuoden puhuja

Logonomit ry valitsi kansanedustaja, näyttelijä Jani Toivolan Vuoden 2011 puhujaksi. Hänet palkittiin nimenomaan puheistaan erilaisuuden hyväksymisen puolesta. Toivola on jo vuosien ajan kiertänyt kouluilla puhumassa ihmisten hyväksymisestä ja kunnioittamisesta. Hänen esiintymisensä on vapaata, avointa ja kaikki huomioon ottavaa. Oppilaiden on ollut helppo lähestyä häntä esityksen jälkeen ja esittää kysymyksiään tai kertoa omia kokemuksiaan erilaisuudesta.

Vuoden puhujan julkistamistilaisuudessa 8.12.2012 Kansallisteatterissa Jani kertoi liikuttavan tarinan yläkouluikäisestä tytöstä, joka oli juossut Janin kiinni koulun pihalla ja halunnut jakaa tarinansa omasta kiusatuksi tulemisen kokemuksestaan. Hän kertoi myös sykähdyttävästi ensitapaamisestaan afrikkalaisten sukulaistensa kanssa. Osa tarinasta oli niin liikuttavaa, että kokeneet puhetaidon opettajatkin kuuntelivat sitä kyyneleet silmissään.

Logonomit ry on yksi Suomen Puheopiston omistajista. Logonomeilla on ollut jo 40 vuoden ajan perinteenä valita Vuoden puhuja. Ensimmäinen palkittu, Vuoden 1971 puhuja, oli silloinen tasavallan presidentti Urho Kekkonen. Vuoden puhujien joukossa on paljon poliitikkoja, yliopiston opettajia, toimittajia ja kirkonmiehiä, mutta logonomit ovat löytäneet hyvin puhuvia suomalaisia myös monilta muilta elämänalueilta.

Jokaisella Vuoden puhujalla on ollut painavaa sanottavaa. Monen kohdalla on huomiota kiinnitetty myös puheen persoonallisuuteen ja vuorovaikutteisuuteen. Puhujan aitous, hyvä kuuntelutaito, rohkeus ja lämpö on myös huomioitu valintaperusteissa. Edellä mainitut kriteerit täyttyivät myös tänä vuonna Jani Toivolan valinnassa.


MARSA BÄCK