20.12.2018

KUKA SINUA KOULUTTAA?



Kouluttajaprofiilin viimeisessä esittelyssä päästään pintaa syvemmälle Suomen Puheopiston toimitusjohtajan ja monitaituri valmentajan Marsa Bäckin kanssa. Marsan rautainen kokemus on kertynyt 45 koulutusvuoden ajalta.  Hän on toiminut myös 15 vuotta Suomen Puheopiston johdossa.

Valmentajamme on ollut lapsesta lähtien äänenkäyttäjä. Hän kertoo myös psykologian ja ihmisten erilaisten persoonallisuuksien sekä vuorovaikutukseen liittyvien haasteiden kiehtoneen pitkään. Nämä näkyvät hyvin Marsan koulutustaustassa, sillä on logopedi (FM) sekä logonomi (puhetaito).

Kouluttajana Marsa kuvaa itseään tavoitteellisena, ihmisläheisenä sekä huumorintajuisena. Kouluttajastamme on sanottu seuraavaa:

”Kouluttajalla vankka asiantuntemus, miellyttävä ja hienovarainen tapa ohjata.”

”Laittaa itsensä likoon!”
”Täsmävalmennusta juuri meidän tarpeisiimme!”


Marsan koulutukset perustuvat yhteistoiminnallisille menetelmille ja hänen tavoitteena on saada valmennettavat oivaltaman asioita koulutuksissa. Marsan asiantuntija-alueisiin kuuluvat mm. johtamisviestintä, esiintymistaidot, mediaviestintä, vuorovaikutustaidot ja äänenkäyttö.

Eniten Marsa nauttii kouluttajantyössään siitä, kun hän voi auttaa osallistujia oivaltamaan sekä kehittämään itseään ja osaamistaan. Äänenkäytön valmennuksissa hän taas auttaa ihmisiä löytämään oikean terveen äänensä sekä käyttämään sitä tehokeinonaan erilaisissa tilanteissa.

Marsa toivoo ennen valmennuksiaan, että ihmiset asennoituvat avoimesti tulevaan. Lähtiessään hän toivoo osallistujien kantavan repullista hyviä neuvoja ja oivalluksia, joiden avulla he voivat kehittää persoonaansa ja taitojansa.

Marsan motto koulutuksiin: ”Ei niinkään se tiedon määrä kuin kokemisen laatu!”



NANNA VIIKINKOSKI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti