Voiko tekstissä hymyillä?

Mietitkö koskaan, miksi sähköpostitse käydyssä keskustelussa on niin helppo ymmärtää toinen väärin?

Otetaanpa esimerkki. Pomo nakuttaa alaiselleen viestin, vaikkapa näin:

                             Alli Asiakkaan osoite, kiitos.

Ja alainen ajattelee: Miksi se oli niin tylyn tuntuinen? Oliko se vihainen? Olenko tehnyt jotain väärin? En ymmärrä.

Tekstin avulla tapahtuvasta kohtaamisesta puuttuu – no, se ihminen. Emme näe toista ihmistä, emmekä kuule hänen ääntään. Emme voi päätellä hänen ilmeistään, eleistään tai äänensävystään, suhtautuuko hän meihin vihaisesti vai ystävällisesti. Siksi viesti, johon typistetään kiireessä pelkkä informaatio, tulkitaan helposti tylyksi.

Siksipä tekstiin täytyy kirjoittaa sisään tuo puuttuva sanaton viestintä. Jos siis pomo haluaa lähettää ystävällisen viestin, hän tekee sen esimerkiksi näin:

Hei Alainen,

ja terveiset täältä kolmannesta kerroksesta. Voisitko

lähettää minulle Alli Asiakkaan tarkan osoitteen?

Kiitos jo etukäteen!

Pomo

Hyvä nyrkkisääntö on, että tekstissä kannattaa käyttää pari piirua ystävällisempää kieltä kuin kasvokkain. Alkutervehdystä ei missään nimessä kannata jättää pois. Tervehdys on kohtelias tapa kiinnittää toisen huomio kasvokkainkin, ja kun puhuttelet toista tekstissä nimeltä, otat häneen ikään kuin katsekontaktin. Pomon lähettämät terveiset kolmannesta kerroksesta taas rakentavat viestiin huumoria, eli lukija voisi tulkita lähettäjän hymyilevän. Pomon pyynnöstä tulee kohtelias, kun se puetaan kysymysmuotoon ja kuorrutetaan konditionaalilla (= isi-muoto).

Vaikka meillä siis onkin mahdollisuus vaikuttaa lukijan tulkintaan, täysin emme pysty sitä kontrolloimaan. Emme esimerkiksi voi säädellä sitä, missä tunnetilassa vastaanottaja on tekstiä lukiessaan. Lisäksi meillä jokaisella on omat tapamme tulkita tiettyjä kielen ilmaisuja. Esimerkiksi partikkeli -han voi toisesta olla alentuva, toisesta taas mukavan pehmentävä kehotuksessa Muistathan sulkea oven. Liian kohteliaskin voi vahingossa olla, ja silloin lukija tulkitsee kirjoittajan kettuilevan.

Ai niin, olihan siinä pomonkin alkuperäisessä viestissä kohteliaisuutta. Sanoihan se, että kiitos. Nii-in. Itse tulkitsen tuollaisen virkkeenloppuisen kiitoksen helposti ärtymykseksi. Että tänne se osoite, kiitos, niin kuin olisi jo. Mutta kun asian kirjoittaa tarpeeksi auki (kiitos jo etukäteen), ymmärrän kirjoittajan hyvän tarkoituksen.

Kohteliaisuutta ei siis voi siis koodata tekstiin mekaanisesti, vain tiettyjä sanoja käyttämällä. Kohteliaisuus vaatii tajua ja herkkyyttä. Ja sitä, että lukee sen viestin läpi ennen lähettämistä.

HELI PERTTULA