5.9.2012

Hyvä esiintyjä 1: Miksi Timo Soini onnistuu?

Olin tänään 5.9. Helsingin Yrittäjien järjestämässä Yrittäjän päivän tilaisuudessa Hanasaaressa.  Tilaisuuden pääpuhujaksi oli pestattu Timo Soini. Näin esiintymiskouluttajana on pakko ihailla hänen esiintymistaitoaan ja erilaisten vaikuttamiskeinojen hallintaansa. 

Miksi Soini onnistuu vaikuttamaan? Hän käyttää erittäin tehokkaasti kaikkia esiintymisen ja vaikuttamisen keinoja. Jo avauksessa hän kertoo, että on sairauslomalla ja samalla varoittaa yleisöä, etteivät odota liikoja esiintymiseltä. Näin hän lähtee liikkeelle laskemalla omaa statustaan.

Itse puheenvuorossa oli juuri yrittäjille tärkeitä asioita, usein kysymyksen tai haasteen muodossa. Soini myös viittasi aikaisemmin puhuneen Helsingin yrittäjien puheenjohtajan sanoihin. Vilahtipa puheessa muutama keskeinen suostuttelun keinokin kuten uhkaus, varoitus tai huono ennuste. Suosikkiaihettaan hän ei silti täysin unohtanut: ”Vain kaksi minuuttia Kreikan taloudesta”!

Varsinaisessa yleisökeskustelussa Soini todella näytti taitonsa. Jokainen kysymyksen esittänyt sai tuntea olevansa tärkeä.  Juuri hänen kysymyksensä oli oivallinen ja keskeinen sillä hetkellä. Tällöin pelissä olivat sitouttamisen keinoista arvot ja tunteet: toisen arvostaminen, reiluus, oikeudenmukaisuus, moraali, syyllisyys sekä velvollisuuden ja sitoutuneisuuden tunteet.

Jos yleisöpuheenvuoro sisälsi jonkinlaista kritiikkiä Soinia tai hänen puoluettaan kohtaan, laski Soini välittömästi statustaan letkauttamalla kevyesti jotain, joka kohdistui häneen itseensä. Tällä hän sai irroitetuksi useat naurut kriittisestä yleisöstä.

Itse esiintyminen oli erittäin läsnäolevaa: lähes kaikki vastauksensa hän kohdisti katsekontaktilla kysyjälle, joka tuli vakuuttuneeksi, että sai rehellisen ja mietityn vastauksen.

Mitä kuulijalle sitten jäi tunnin tuokiosta mieleen? Itselleni jäi se, että Soini myönsi katuvansa, kun ei lähtenyt hallitukseen ja ryhtynyt ulko- tai valtiovarainministeriksi.

MARSA BÄCK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti