29.6.2018

Oikealla asenteella lomaan!

Mitä odotat kesältä ja lomalta? Trooppisia saaria, mökkeilyä, festareita, kiireettömyyttä, hiljaisia hetkiä riippumatossa, grillaussäitä, maiseman vaihtoa, elämyksiä tai seikkailuja? Ajatus lomasta herättää monissa ensin varmasti innostusta. Stressittömät päivät odottavat haaveilijoita ja kuukauden tai muutaman viikon loma voi tuntua autuudelta. Lopulta voi kuitenkin olla, että ikuinen kiire nousee osaksi lomaa, kun ilo on otettava irti kesän joka hetkestä ennen paluuta arjen työhön.

Historioitsija Tapio Bergholmin mukaan lomaan sisältyy usein kovia odotuksia, joten sen alku voi olla vaikea. Siksi pidempi loma takaa paremman palautumisen. Pitkä loma auttaa siinä, että työntekijä ehtii myös aidosti levätä, mutta Bergholmin mielestä pitkissä lomissa saattaa olla varjopuolensakin: ”Panostus pitkiin lomiin saattaa johtaa sekä työnantajat että työntekijät ajattelemaan, että lomien välillä työelämä saakin olla kovaa ja kuormittavaa.”, Bergholm pohtii Keskisuomalaisessa.

Asenne loman ja työn välillä on sidoksissa sekä omiin että työpaikan arvoihin, joustavuuteen ja luomaamme vuorovaikutukselliseen ilmapiiriin. Selkeät odotukset ja tavoitteet määräytyvät yhtä lailla sekä töissä että vapaa-aikana, mutta erona on, kuka luo ehdot työnantaja vai sinä. Olitpa työntekijä tai toimitusjohtaja, asenteiden määrittäminen itselle voi avata uudenlaisen tavan asennoitua työhön ja lomaan. Mitä ajatuksia sinulle herää lomasta? Mitä lomalta kannattaisi ottaa mukaan työntekoon?

Hengähdämme heinäkuun ja palaamme elokuussa takaisin valmennuksien ja projektien pariin täydellä tiimillä.
Kiitos lukijoille ja asiakkaille keväästä! Nautitaan kesästä!


NANNA VIIKINKOSKI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti