25.3.2011

Ihmisten edessä

Kävimme Puheopiston porukalla katsomassa Kuninkaan puhe -elokuvan. Poistuin teatterin hämystä vaikuttuneena, silmät liikutuksesta turvoksissa.
Elokuvassa Britannian tuleva kuningas Yrjö VI (= kuningatar Elisabethin isä) kamppailee änkytyksensä aiheuttaman puhekauhun kanssa. Apua monarkki saa epätavallisia menetelmiä soveltavalta puheopettajalta. Majesteetti pystyy hänen ohjauksessaan puhumaan änkyttämättä mm. silloin, kun päästelee kirosanoja ja rivouksia ilmoille.
Muutama kohtaus sai minut kiemurtelemaan penkissäni. Kun kuningas kuunteli änkytystään ämyrin vahvistamana urheilustadionilla. Kun hän valmistautui pitämään ensimmäisen merkittävän puheensa sotaan joutuvalle kansakunnalleen.
Ylipäätään elokuvassa näytettiin sitä todellisuutta, jota normaalisti yleisönä emme näe: esityksen harjoittelua ja siihen valmistautumista.
Näyttämön takana
Entisenä ammattinäyttelijänä humpsahdin mukaan siihen jännityksen täyttämään hetkeen juuri ennen esitystä. Kun odottaa kahden todellisuuden välillä. Kun kaikki on sekavana muhjuna päässä. Kun miettii, että vain hullu ryhtyy tähän vapaaehtoisesti.
Esiintymisjännitys ei nimittäin katoa, vaikka esiintyisi työkseen.
Jännitykseen vain tottuu. Sen läsnäolon väistämättömyyden hyväksyy, koska tietää, että tästä epämukavasta olosta huolimatta kaikki on ennenkin mennyt hyvin.
Teatterissa jännitystä helpotetaan huolellisilla etukäteisvalmisteluilla. Itse menin teatterille jo kahta tuntia ennen esityksen alkua. Kampauksen, maskeerauksen ja roolivaatteiden vaihdon lisäksi huolehdin rekvisiitan paikoilleen, lämmittelin vähän ja kävin läpi hankalimpien kohtausten repliikkejä.  Joissain esityksissä vielä virittäydyttiin yhdessä juuri ennen esitystä.
Yleisön kanssa
Viime kädessä nämä toiminnot ovat rutiineja, jotka paitsi auttavat keskittymään, myös antavat turvaa.
Vaikka esitystä onkin yleensä harjoiteltu ja sovittu etukäteen, mitä kukakin sanoo ja tekee, on esitys aina hyppy tuntemattomaan. Se ennalta tuntematon elementti on yleisö.
Esitys edellyttää aina vuorovaikutusta yleisön kanssa. Ja vaikka esimerkiksi änkytystä on mahdollista oppia hallitsemaan, vuorovaikutusta emme pysty kontrolloimaan. Se vaatii läsnäoloa juuri siinä kuluvassa hetkessä, epäonnistumisen riskin uhallakin.
Taiteilijaprofessori Kaisa Korhonen on todennut osuvasti, että puhetyöläisen on luovuttava suojamekanismeistaan. Hänen on antauduttava.


HELI PERTTULA 

2 kommenttia:

  1. Minä samaistun tuohon jännityksen tunteeseen juuri ennen esityksen alkua. Samaan aikaan kauhistuttaa ja kuitenkin perhoset vatsanpohjassa kutittavat mukavasti. Toivoo, että esitys alkaa ja samalla, ettei se alkaisikaan.

    Olen huomannut eron jännityksessä, kun olen roolissa tai kun esiinnyn itsenäni asiantuntijana, jolloin jännitys tuntuu paljon voimakkaammalta. Olen samaa mieltä Helin kanssa siittä, että jännitys ei katoa. Se kuitenkin muuttaa muotoaan ja sitä oppii hallitsemaan kunhan antaa siihen mahdollisuuden. Tarttuu mahdollisuuksiin esiintyä mieluummin kuin vetäytyy niistä. Totuttautuu, että tältä minusta tuntuu kun esiinnyn. Tunne saattaa olla epämiellyttävä, mutta se ei estä minua esiintymästä. Ja mitä enemmän esiinnyn sitä enemmän saan kokemusta ja opin.

    VastaaPoista
  2. Teatteriesityksiä on kolmenlaisia: on etukäteen valmisteltu perinteinen teatteriesitys (eli pertsa), sitten on puoliksi valmisteltu ja puoliksi improvisoitu esitys ja viimeisenä täysin improvisoitu pläjäys.

    Mielestäni tietyllä tavalla helpoin on täysin improvisoitu esitys. Vaikein on tuo ns. puoli-impro. Asiantuntijan puhe-esitys on useimmissa tapauksissa juuri tuollainen puoli-impro: asiaosuus täytyy valmistella hyvin etukäteen, mutta se ei pelkästään riitä. Täytyy olla esimerkiksi valmis vastaamaan kysymyksiin, joskus jopa muokkaamaan omaa puhetta lennossa kun keskustelu yleisön kanssa riistäytyy käsistä (mikä ei välttämättä ole huono juttu ollenkaan) ja vie enemmän aikaa kuin on suunnitellut.

    Ja tietysti sitä on teatterissa sen roolin takana vähän niin kuin piilossa. Ja useimmiten näyttämöllä on muutakin porukkaa turvana.

    Että näistä syistä ymmärrän, miksi se asiantuntijana esiintyminen jännittää enemmän. Vaikka senkin voi nähdä tietynlaisena roolina..

    VastaaPoista