Puhe tekee juhlan

Kummityttöni on yksi kevään ylioppilaista: tiedossa on siis iloiset juhlat. Kummityttöni äiti toivoi puhelimessa, että pitäisin lakkiaisissa puheen, kun ”ne juhlistavat tilaisuutta”.

Ensireaktioni oli meille suomalaisille tyypillinen. Kaikesta ammatin tuomasta esiintymiskokemuksesta huolimatta puheen pitäminen tuntui vaikealta.

Juhlapuheen ei tarvitse olla juhlallinen

Tässä vaiheessa aika moni meistä keksii hyviä syitä ja selityksiä välttyäkseen tehtävästä. Juhlapuheella on monien korvissa jopa negatiivinen kaiku. Usein se onkin tarkoittanut katteettomia lupauksia, ympäripyöreää hymistelyä ja moneen kertaan kuultuja fraaseja.

Yhden yön nukuttuani olen jo toista mieltä. Kysymys ei ole mistään suorituksesta. Minun ei tarvitse miettiä muiden reaktioita tai omia juhlavaatteitani.

Tärkeää ja olennaista on se, mitä haluan kummitytölleni sanoa. Ei haittaa vaikka liikutun, juhlakansa kyllä sen ymmärtää. Onhan meillä oikeus liikuttua muuallakin kuin urheilukatsomossa.

Puhukaamme meille tärkeistä ja tosista asioista

Mistä sitten puhuisin? Muistin, että lähetin kummitytölleni kortin, kun hän aloitti koulunkäynnin. Korttiin olin kirjoittanut toivotuksia tulevaa koulumatkaa varten. Siitä aloitan.

Oppikirjojen mukaan puhe on pituudeltaan 3-15 minuuttia. Juhlapuhe on ehkä mieluummin kolmen minuutin luokkaa.  Juhlissa kukaan ei halua kuulla luentoa.  Kolmessa minuutissa ehtii hyvin sanoa olennaisen ja tärkeän.

Ja pieni vinkki: kaikki ensi syksynä koulun aloittavien isät, äidit ja kummit, kirjoittakaa ylös tuntojanne. Noin kahdentoista vuoden kuluttua tiedätte, mitä haluatte koulunsa päättäjälle juhlapuheessanne sanoa.

Kannustankin kaikkia tarttumaan haasteeseen ja luomaan yhdessä uutta suomalaista juhlakulttuuria. Pitäkäämme omannäköisiä, rohkeita ja hulluja puheita. Puheita, joita itse haluaisimme kuulla.

Merkityksellisiä ja iloisia juhlia kaikille!


SAMI NIEMINEN

Lapsi sparraa viestintätaitojasi

Vanhempien arki on täynnä ristiriitatilanteita. Lapsi kieltäytyy pukemasta ulkovaatteita, ei suostu syömään maitoa tai menemään nukkumaan. Sadattelun sijaan kannattaa ajatella näitä tilanteita lahjoina.

Herranterttusi tarjoaa sinulle nimittäin oivan mahdollisuuden harjoitella konfliktin ratkaisutaitojasi.

Teoksessa Effective group discussion esitellään viisi eri taktiikkaa, joilla me ihmiset pyrimme purkamaan konflikteja.

1.       Aggressiivinen pakottaminen

Oman vallan ja voiman korostaminen esimerkiksi ääntä korottamalla: ”NYT NE VAATTEET PÄÄLLE NIIN KUIN OLISI JO!” Tähän laskettaneen paitsi se, että pukee huutavalle ja sätkivälle pikkukaverille vaatteet väkisin päälle, myös vanha tuttu uhkailu. ”Nyt jos et laita niitä kenkiä jalkaan, jää lauantain uimareissu väliin.” Tai vielä: ”Äiti lähtee sitten yksin.”

2.       Luovuttaminen

Ei tästä tule nyt mitään. No, kyllä kai tämän päivän työt hoituvat etänäkin…

3.       Konfliktin välttäminen

Lapsi pidetään mahdollisimman hyvällä tuulella koko aamun: aamiaiseksi suklaamuroja, vaaleanpunaista päästä varpaisiin ja yksi jakso Muumeja takaavat yhteistyöhalun. Vai? Onnistunut harhautus toimii tässä tapauksessa paremmin. ”Kuuluuko nämä sukkahousut iskän päähän? Eikö? Minne ne sitten kuuluu? Jalkaan? Iskän jalkaan? Ai Siirin jalkaan?”

4.       Neuvottelu

Yritetään löytää kumpaakin osapuolta tyydyttävä ratkaisu. Kuunnellaan toista ja perustellaan, miksi kannattaa toimia ehdotetulla tavalla. ”Mä huomaan Akseli että sä et halua pukea. Ajattele miten kivaa on sitten, kun sulla on ulkovaatteet päällä ja pääset Eliaksen kanssa pihalle leikkimään. Ja sähän voisit vaikka ajaa pyörällä sinne päiväkotiin!”

5.       Kompromissi

Sovitaan ratkaisusta, jossa otetaan huomioon kummankin osapuolet toiveet. ”Jospa teet ensin palapelin valmiiksi, ja laitetaan sitten vaatteet päälle.”

Nujakoituasi aikasi jälkeläisesi kanssa huomaat pian, että sinusta on kehkeytynyt varsinainen konfliktien ratkomisen mestari.

HELI PERTTULA

Työkaverikin on ihminen

Osallistuin tänä keväänä puheviestinnän opintoihini kuuluvaan kurssiin, joka käsitteli viestintää työyhteisöissä. Kurssi avasi silmäni.

Työyhteisön viestintään sisältyy yllättävän paljon asioita, joita ei välttämättä aina edes tiedosteta. Monilta työyhteisöjen ongelmilta saatettaisiin välttyä jopa kokonaan, jos vain kiinnittäisimme enemmän huomiota sujuvaan viestintään.

Työyhteisössä monenlaista viestintää

Työyhteisössä vuorovaikutetaan kasvotusten, kahden kesken, ryhmissä, virtuaalisesti, joskus suurille joukoille mediassa jne. Miten missäkin tilanteessa tulisi viestiä?

Työyhteisöjen monenlaiset ihmissuhteet tuovat omat haasteensa viestintään. Usein jopa tapaamme työtovereitamme enemmän kuin omaa perhettämme.

Työyhteisöissä ollaan tekemisissä työtovereiden, esimiesten, johtajien, alaisten, asiakkaiden sekä yhteistyökumppaneiden kanssa. Voinko viestiä samalla tavalla yrityksen johtajan kuin kollegani kanssa? Viestintä asiakkaan kanssa puolestaan pitää soveltaa sellaiseksi, että se tukee asiakassuhdetta ja yrityksen arvomaailmaa.

Työtoverimme voivat olla hyviä ystäviämme myös työajan ulkopuolella, joka osaltaan mahdollisesti sekoittaa pakkaa työyhteisön viestinnässä. Miten toimin niin, ettei ystävyys vaikuta työasioihin?

Ihmisten erilaiset viestintätyylit törmäävät työpaikalla

Viestintätaitoja tarvitaan myös siinä, että työyhteisössä olemme tekemisissä monenlaisten ihmisten kanssa. Aina emme itse pääse vaikuttamaan siihen, minkälaisten ihmisten kanssa työtä teemme. Tällöin myös erilaiset viestintätyylit asettavat omat haasteensa.

Jokaisella varmasti on kokemusta työyhteisön jäsenestä, joka on täysin erilainen kuin itse. Työyhteisöön kuuluu niitä, jotka pohtivat pitkään ja hartaasti sanottavaansa kuin myös niitä, jotka tuovat esiin oman mielipiteensä asiassa kuin asiassa. Kumpikaan tyyli ei ole väärä, ne ovat vain erilaiset. Kuinka paljon toisten viestintätyyliä minun tulee huomioida? Entä kuinka voin mukauttaa omaa viestintätyyliäni?

Kompastuskiviä työyhteisöviestinnässä siis on. Pitääkin olla aikamoinen viestintätaituri, että löytää keinot saada viestinsä perille oikealla tavalla, oikealla kanavalla ja oikeaan aikaan. Maalaisjärki toki auttaa, ja onneksi työyhteisössä tarvittavia viestintätaitoja voi myös kehittää.

EMMI KIVISTÖ