Poliitikon kielestä kiinni

Vaalit on käyty, ja tulos selvä, joten pulinat pois. Aion nyt kuitenkin pulista vielä vähän poliitikkojen käyttämästä kielestä.

Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun professori Ilkka Ruostetsaari totesi 20.4. YLEN uutisissa, että poliitikkojen käyttämä hallinnollinen ja kansantaloustieteellinen kieli (eli ns. kapulakieli) vieraannutti kansalaisia vaalikeskustelusta. Mikä siis oli yksi syy perussuomalaisten voittokulkuun.

Kielen monet muodot

Kirjakielinen puhe ja akateeminen termistö epäilemättä luovat vaikutelmaa asiantuntijuudesta ja vakuuttavuudesta. Mutta ne myös hankaloittavat ymmärtämistä.

Kirjakielen lauseet ovat pitkiä ja lauserakenteet monimutkaisempia kuin puheessa yleensä. Puhetta kuunnellessa kun ei voi palata taaksepäin tarkistamaan epäselväksi jäänyttä asiaa kuten tekstissä.

Puheen kirjakielisyys vaikuttaa myös siihen, miten etäällä tai lähellä meitä puhuja tuntuu olevan. Huoliteltua, kirjakieltä muistuttavaa kieltä käytämme virallisissa ja julkisissa tilanteissa. Epämuodollisempaa kieltä suosimme taas yksityisissä tilanteissa ystävien ja perheen kesken.

Kirjakielinen puhe yleistä puheenjohtajilla

Seuraava analyysi puheenjohtajien käyttämästä kielestä pohjautuu YleX:n puheenjohtajatentteihin. YleX  on nuorille (alle 35 vuotiaille?) suunnattu radiokanava, joten siellä jos missä ei kapulakieli pure.

Olen jakanut puheenjohtajat kolmeen ryhmään puheen kirjakielisyyden asteen perusteella. Kunkin ryhmän kohdalla henkilöt on lueteltu aakkosjärjestyksessä.

1.  KIRJAKIELISIMMÄT: Jyrki Katainen, Mari Kiviniemi ja Stefan Wallin

Kirjakielisten ykkösryhmässä viljeltiin myös usein kansantaloustieteellisiä ja hallinnollisia termejä kuten tulonsiirrot  (= tuet), investointi- ja kasvuohjelma (=?) ja monialainen viranomaistyö (=??). Kapulakielessä kunnostautui erityisesti Wallin.

2.  VÄLIRYHMÄ: Päivi Räsänen, Anni Sinnemäki ja Jutta Urpilainen

Kieli oli pääosin kirjakieltä, mutta seassa oli myös puhekielisiä elementtejä kuten mä ja raksa-ala. Sinnemäki aloitti vastauksensa muutaman kerran niin monimutkaisesti, että unohdin toimittajan kysymyksen. Urpilainen onnistui muotoilemaan asioita konkreettisesti, kuten esimerkiksi ”90-luvun alussa joka kolmas valtion käyttämä markka oli velkarahaa”.

3.  PUHEKIELISIMMÄT: Paavo Arhinmäki  ja Timo Soini 

Kieli on hieman huolitellumpi versio yleispuhekielestä ja siksi helppoa kuunneltavaa. Arhinmäen puheessa vilahtaa siellä täällä muutama poliitikkopuheen ilmaus. Soinin puheesta ei löydä yhtäkään kapulaa.

Arhinmäki ja Soini olivat molemmat äänikuninkaita omassa vaalipiirissään. Liekö sattumaa?

HELI PERTTULA

Vaalitentti ei ole läpihuutojuttu

Olen seurannut kohtalaisen ahkerasti eri kanavien vaaliohjelmia. Yllättäen minulle mielenkiintoisinta seurattavaa on ollut haastattelijoiden käyttäytyminen.

Polttavat kysymykset kun ovat olleet aina ne samat: ydinvoima, Portugalin rahaongelmat ja EU-maiden takuut ja verotuskysymykset. Yhden keskustelun seuraaminen olisi hyvin riittänyt. Puolueiden puheenjohtajien naamatkin tulivat turhan tutuiksi.

Jäin miettimään, mitä vaalikeskustelujen katselija haluaa nähdä? Mitä taas kanavat haluavat antaa?

Vaalitentin ohjissa tarvitaan taitoa

Kysymyksiä, joita on tenttien toimittajia seuratessa noussut mieleeni:

• Ovatko he tasapuolisia haastateltavia kohtaan?
• Miten paljon haastattelijan omat ennakkokäsitykset vaikuttavat?
• Pääsikö sittenkin lipsahtamaan kommentti, joka olisi ollut parempi jättää sanomatta?
• Miten ryhmän keskustelua ylipäätään ohjaillaan? Kun keskustelu riistäytyy käsistä, onko se sitä hyvää, ”kiihkeää” keskustelua?

Vaalitenttien ohjailu näyttää olevan vaativa – ja harvinainen taito. Asiapuolella ei todellakaan riitä lyhyt oppimäärä eikä keskustelun taitavaan puheenjohtajuuteen valmis kysymyslista.

Millainen sitten on hyvä vaalikeskustelun juontaja / haastattelija? 

Pitääkö aina noudattaa valmista käsikirjoitusta, jossa kaikki osallistujat vastaavat samaan kysymykseen, järjestyksessä? Onko haastattelijoiden välttämätöntä jatkuvasti keskeyttää ja puhua päälle?  Syntyisikö mielenkiintoisempi ohjelma, jos vaalitenttiin osallistujat todella keskustelisivat keskenään? 

Poliisikuulustelusta mallia

Eräs puheenjohtajatentti muistutti poliisikuulustelua, sellaista, jossa kuulusteltava on jo ennalta todettu syylliseksi. Asetelmana oli paha poliisi ja vähemmän paha poliisi sekä yksi haastateltava.

Pahan naispoliisin viestintä oli aggressiivista ja halveksivaa. Hän katseli haastateltavaa nenänvarttaan pitkin kylmästi ja ylimielisesti, puhui jatkuvasti päälle ja keskeytti. Kysymys alkoi jatkuvasti haastateltavan nimellä, monesti myös välikommentit. Oliko ”pahan poliisin” käsitys vaalitentin haastattelijan roolista tällainen? Vai korvattiinko taitojen puutteet aggressiolla?

Vaalitenteissä on ollut paljon määrää ja mielestäni vähän laatua. Seuraavien tenttien laadun hiontaan on onneksi aikaa.

SOILE RUSANEN

Saako sähköpostilla lähettää jobinpostia?

Muutama viikko sitten uutisoitiin maineikkaan Lauri Tähkä & Elonkerjuu -bändin hajoamisesta. Viime viikolla eräs bändin jäsenistä, viulisti Johanna Koivu, kertoi Me Naisten artikkelissa tunnoistaan. Hän kertoi saaneensa lopetusviestin bändin keulakuvana pidetyltä Lauri Tähkältä sähköpostilla täysin yllättäen.

Ottamatta sen enempää kantaa bändin sisäisiin suhteisiin tai siihen, oliko lopettamispäätös hyvä vai huono asia, tapaus nostaa esiin kysymyksen siitä, millä tavalla ikäviä asioita esitetään. Itselleni tai ystävilleni ei kylläkään ole onneksi käynyt niin, että olisi saanut kenkää tietokoneelta. Mutta ilmeisesti tällaista kuitenkin joissakin yrityksissä tapahtuu, koska sellaisia huhuja silloin tällöin liikkuu.

Onko nyt käymässä niin, että sähköisten viestinten käytön yleistyminen estää terveen järjen käytön sen suhteen, milloin on oikea aika sanoa asiat suoraan kasvotusten? Toivon tosiaan, ettei niin ole.

Lähinnä ongelma on siinä, että viestin vastaanottajan kannalta tämän tyyppisten negatiivisten uutisten saaminen sähköpostilla tuntuu tylyltä ja joissain tapauksissa vastuun välttelyltä. Kuten edellä viittaamassani tapauksessakin kävi, se saa vain aikaan enemmän mielipahaa kuin mitä luultavasti tulisi, jos asia käsiteltäisiin kasvokkain.

Mikä sähköpostiviestinnän piirre sitten saa tämän aikaan? Itselle tuli mieleen ainakin seuraavat kolme asiaa:

·         sanaton viestintä puuttuu

·         tunteet eivät välity niin hyvin kuin kasvokkain

·         sanoja tulkitaan helpommin väärin.

Jos joskus joudut vastaavien epämieluisten uutisten välittäjäksi, kannattaa todella miettiä, miten se on fiksuinta tehdä. Ja toisaalta, jos olet sellaista vastaanottamassa: ”Don’t kill the messanger”. ( Eli siis tässä Tähkä-tapauksessa: Älä muussaa tietokonetta.)

JOHANNA MARTIKAINEN