Aineetonta iloa

Monen nurkat pullottavat täynnä materiaa. Kuitenkin joulumielen tärkeä aines on antamisen ilo. Ratkaisuna tähän ristiriitaan ovat hyvän mielen lahjat, joilla autetaan apua tarvitsevia ja tuetaan kestävää kehitystä.

Myös me Puheopistossa halusimme antaa jouluksi aineetonta hyvää, josta hyötyisivät monet.

Lahjoitamme viestintävalmennuksen ASENNETTA-kampanjalle, jossa tehdään ehkäisevää päihdetyötä. Kampanjan päihdekasvatusbussi kiertää peruskouluilla herättämässä keskustelua päihteistä. Upeaa, käytännönläheistä työtä nuorten keskuudessa. 

 

 

Suomen Puheopisto toivottaa iloista joulumieltä ja antoisaa vuotta 2012!

Mikä ihmeen txtspk?

Tällä viikolla Kouvolan hovioikeus tuomitsi kansanedustaja James Hirvisaaren kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. YLE uutisoi tuomion tulleen Hirvisaaren ”vihapuheista”. Tuomio perustui Hirvisaaren blogikirjoitukseen.

Vihapuhe on ilmiönä noussut yleiseen tietoisuuteen juuri netissä tapahtuvan kirjoittelun myötä. Kyse on siis tässä Hirvisaarenkin tapauksessa täsmällisemmin ilmaistuna ”vihakirjoittelusta”. Vai?

Verkossa operoidaan enimmäkseen tekstillä. Kuitenkin verkkoteksti eroaa perinteisestä printtitekstistä, sillä verkossa yhdistyvät kirjallisen ja suullisen viestinnän elementit. Käytetyn kielen ja tyylien kirjo on myös valtava. Verkosta löytyy niin perinteistä muodollista kirjakieltä kuin epämuodollista, kirjoitettua puhekieltä.

Oxford English Dictionaryn uusien sanojen listalla oli tänä vuonna textspeak. Sana tarkoittaa sitä kieltä, jota käytetään tekstiviesteissä, kuten esimerkiksi omg (oh my god), 2day (today) ja txtspk (textspeak). Tarkoitus on käyttää annetu tila, 160 merkkiä, mahdollisimman tehokkaasti. Suomenkielinen vastaava esimerkki on taannoin paljon tapetilla olleiden pissisten käyttämä ihq (ihku eli ihana).

Tällaista kieltä käytetään myös netissä. Yleisintä se lienee reaaliaikaisissa verkkokeskusteluissa, joissa sen suosio perustuu epäilemättä ajan säästymiseen kirjoitettaessa. Tosin sen lukeminen vie enemmän aikaa kuin normaalin tekstin.

Vaikka sana textspeak viittaakin vain tähän sanoja ja ilmauksia lyhentävään kieleen, se kuvaa mielestäni mainiosti verkossa käytettyä, eri tavoin puheenomaista tekstiä.

Mutta mikä olisi hyvä suomenkielinen vastine tälle sanalle? Tekstipuhe? Vai puheteksti?

Tätä kysymystä ja paljon muutakin on mahdollista pohtia 3.2.2012 Suomen Puheopiston sosiaalisen median seminaarissa Somettaa kuin ruuneperi – vuorovaikutus uusissa ympäristöissä.

HELI PERTTULA

Kengät pois ja korvat hörölle

En ole evoluutiobiologi, mutta väitän silti seuraavaa:

 

          Meillä on yksi suu mutta kaksi korvaa siksi, että kuunteleminen on

          haastavampaa kuin puhuminen.  

Toisen ihmisen todellinen kuunteleminen, ei vain laiska kuuleminen, vaatii paitsi reilusti kärsivällisyyttä myös monipuolisesti taitoja.

Pidimme äskettäin Puheopiston asiakastilaisuuden, jossa tarkastelimme kuuntelemisen merkitystä työyhteisöissä. Aihe innosti ja pysäytti. 

Moniin työyhteisöjen ongelmiin tuntui liittyvän huonoa kuuntelemista ja sitä toista vielä ikävämpää – täydellistä kuuntelemattomuutta. Hyviin ideoihin ei tajuta tarttua, väärinymmärryksiä syntyy ja pahimmillaan kuuntelemattomuus johtaa konflikteihin.

Taitavan kuuntelemisen edut taas ovat kiistattomia. Opimme ja innostumme toisia kuuntelemalla. Onnistunut ongelmanratkaisu vaatii, että pyrimme ymmärtämään erilaisia näkökulmia. Myös halua yhteistyöhön rakennetaan kuuntelemisen avulla. Toisen keskittynyt kuunteleminen on tehokkain tapa sanoa: ”Sinä olet tärkeä”.

Asiakastilaisuutemme jälkeen listasin itselleni muistutukseksi perusasioita kuuntelemisesta:

          1. Istu alas.
          2. Katso silmiin.  
          3. Ota kengät pois jalasta.

Jotta voisi kuunnella ja ymmärtää toista, pitää unohtaa omat asenteet ja ennakkoluulot. Täytyy hypätä hetkeksi keskustelukumppanin saappaisiin.

PAULIINA PERTTULI

Diginatiivi viestii

Minä kuulun diginatiivien sukupolveen. Kanadalaisen tutkijan Don Tapscottin mukaan diginatiiveja ovat kaikki vuosina 1978-1998 syntyneet - mutta myös toisenlaisia määritelmiä diginatiiveille on.

Meille diginatiiveille tietokoneet, netissä toimiminen ja vuorovaikutus erilaisissa sosiaalisissa medioissa on arkipäivää. Se on tapa olla yhteydessä ystäviin, työtovereihin, asiakkaisiin ja muihin sidosryhmiin.

Sosiaalinen media säästää aikaa

Mikä olisikaan parempi keino pysyä kärryillä ystävien ja tuttavien kuulumisista kuin lukaista aamulla läpi Facebookin uutisnauha? Aika kun ei millään riitä soittamaan kaikille 170 kaverille. Sähköpostiviestienkin rustaamiseen menisi tovi jos toinenkin.

Ja miten muuten kuin netissä tavoitat samalla kertaa yhtä suuren määrän asiakkaita? Esimerkiksi LinkedIn on oiva tapa kertoa itsestä ja omasta työkokemuksesta oikeissa yhteyksissä ja luoda oikeanlaisia verkostoja. 

Erilaisilla foorumeilla tapaan samanhenkisiä ihmisiä, saan ja jaan neuvoja arkisiin ja miksei isompiinkin ongelmiin. Sosiaalisen median käyttömahdollisuudet ovat lähes rajattomat.

Uusia sosiaalisen median kanavia putkahtaa esiin jatkuvasti. Diginatiivi tai ei, minulle tulee usein epätoivoinen olo. Miten ihmeessä voin pysyä kehityksen mukana? Miten otan haltuun tämänkin verkoston? Ja tarvitseeko minun olla mukana kaikessa?

Vanhoilla vuorovaikutustaidoilla on käyttöä myös uusissa ympäristöissä

Meidän diginatiivien sanotaan kohtalaisen helposti sopeutuvan alati kehittyvään (viestintä)teknologiamaailmaan. Se kuitenkin vaatii omien vuorovaikutustaitojen jatkuvaa kehitystyötä.

Jokaisessa sosiaalisen median kanavassa on oma tapansa viestiä. Toisissa viestit ovat hyvinkin muodollisia, toisissa taas sanaillaan melko rennosti. Ei siis ole olemassa yhtä ainoaa viestinnän sääntöä, vaan meidän tulee sopeuttaa viestintämme kanavan mukaan. Tämä puolestaan vaatii sosiaalisen median kanavien ja netiketin tuntemista.

Viestintätaidot kehittyvät, mutta niin sanotut perinteiset viestintätaidot eivät kuitenkaan menetä merkitystään. Ne ovat viestintätaitojemme perustuskivi, jonka päälle rakennamme uusia taitoja.

Lisäksi on hyvä muistaa, ettei vuorovaikutus ole pelkkää netissä surffailua ja pikaviestien lähettämistä. Diginatiiveillakin on ihmiskontakteja. Netti on hyvä apuväline, mutta yksinään se ei tosiaankaan riitä.

Arvokkaimmat hetket koetaan yhä edelleen yhdessä toisten ihmisten kanssa, kasvotusten.

EMMI KIVISTÖ

Lue lisää diginatiiveista työelämässä: Kansallinen ennakointiverkosto Diginatiivit, työ, kansalaisuus.

HUOM. Vuorovaikutusta sosiaalisessa mediassa pohditaan 3.2.2012 Puheopiston seminaarissa Somettaa kuin ruuneperi

Hups, astuit kuplaani!

Sanotaan, että jokaisella meillä on näkymätön kupla, joka ympäröi kehoamme. Kupla kuvaa etäisyyttä toisiin. Tämä henkilökohtainen reviirimme vaihtelee sen mukaan, millainen suhde meillä on keskustelukumppaniimme.

Oma kuplani on joutunut viime aikoina kovalle koetukselle, sillä olen raskaana. Olen useamman kerran törmännyt siihen, että henkilökohtainen reviirini on kaventunut. Ristiriitaista sinänsä: samalla, kun vatsani on kasvanut ja kehoni koko suurentunut, pitäisi myös kuplani suurentua. Vaan ei. 

Monet vieraat ihmiset tulevat entistä lähemmäs, ja mikä hurjinta: he koskettavat vatsaani. Välillä vaikuttaa siltä, että vatsani koetaan muun kehoni ulkopuoliseksi osaksi. Sitä voi kosketella, taputella ja rapsutella kuin lemmikkikoiraa. Yleensä hämmennyn näissä tilanteissa siinä määrin, että menen sanattomaksi.

Reviirien koko vaihtelee

Jokainen meistä määrittelee itse kuplansa koon. Kuplamme laajuuteen vaikuttaa moni asia:

• persoonallisuus
• ikä 
• sukupuoli 
• asema   
• kulttuuri, josta tulemme. 

Meillä suomalaisilla on tunnetusti hyvin laaja henkilökohtainen reviiri. Erikokoiset kuplat saattavat aiheuttaa hämmentäviä tilanteita muillekin kuin raskaana oleville naisille. Jos keskustelukumppani tulee epämukavan lähelle ja itselle tulee halu ottaa samanaikaisesti askeleita taaksepäin, ollaan ristiriitatilanteessa.

Aina emme kuitenkaan pysty pitämään kiinni kuplastamme. Ruuhkaisessa bussissa ja metrossa, hississä tai massatapahtumassa meidän kuplamme antavat periksi. Koska etäisyyttä toisiin ei voi itse valita, vältellään katsekontaktia. Katse suunnataan esimerkiksi seinään, kattoon tai kauas etäisyyteen. 

Läheiset ihmiset päästetään lähemmäs kuin vieraammat, ja tällöin on kyse intiimietäisyydestä. Kuplamme siis venyvät. 

On tärkeää tiedostaa muiden rajat

Vuorovaikutustilanteessa meillä pitäisi olla herkkyyttä aistia, kuinka lähellä toista ihmistä voi mennä. Tutuista ihmisistä olemme oppineet, ketä halataan tavatessa ja kuka taas suosii kättelyä. 

Vieraampien kanssa rajoja täytyy tunnustella. Tällöin on parempi pelata varman päälle ja pysyä toisesta sopivan etäisyyden päässä, ettei vuorovaikutusyhteys tyssää siihen, että toinen kokee olonsa tukalaksi liiasta läheisyydestä.  

  

Lopuksi vinkki, miten voit testata oman kuplasi rajat:

Pyydät työkaveriasi kävelemään sinua kohti. Siinä vaiheessa, kun työkaverisi on mielestäsi mukavalla keskusteluetäisyydellä, sano stop. Tässä kohtaa on kuplasi raja tämän työkaverin kanssa.

SANNA FRANCK

Kehon kieltä

Näennäisesti ystävälliset ja kohteliaat sanat voivat muuttua viiltäviksi, kun ne sanotaan ivallisesti, vino hymy huulilla. Huolestumme ystävästä, joka itku silmässä, vapisevalla äänellä sanoo kaiken olevan kunnossa.

Kaikilla meillä varmastikin on kokemusta tunteesta, että se, mitä toinen meille sanoo, ei ole totta. Puhujan ruumiinkieli, eli hänen sanaton viestintänsä kertoo ihan päinvastaista.

Luotamme sanattomaan viestiin

Sanattomiin viesteihin on helppo luottaa. Uskomme mieluummin ystävän kyyneleitä kuin sanoja. Ivallinen äänensävy ja pilkallinen hymy kertoo enemmän, mitä suu sanoo.

Tämä on ihmisellä jo geeneissä. Sanattoman viestinnän juuret ulottuvat paljon kauemmaksi kuin sanallisen. Lapsikin oppii ensin viestimään tuntemuksistaan, mielialastaan ja tarpeistaan sanattomin viestein. Sanat tulevat vasta myöhemmin.

Sanattoman viestinnän avulla muun muassa

•   luodaan ensivaikutelmia
•   ilmaistaan tunteita  
•   jaetaan tai otetaan puheenvuoroja 
•   ilmaistaan statuseroja 
•   lähetetään ristiriitaisia viestejä
•   valehdellaan.  

 Ennen kaikkea sanattoman viestinnän avulla täydennetään sanottua.

Sanattomien viestien tulkinta voi mennä metsäänkin

Sanattomia viestejä on helppo uskoa, mutta niiden tulkinta voi olla vaikeaa. Olet varmaan joskus yrittänyt tulkita toisen ilmettä tai äänensävyä. Itse olen ainakin yrittänyt etsiä toisen kommunikaatiosta kätkettyjä viestejä: ”Nyt hän katsoi tuolla tavalla ja nyt rykäisi ja räpytteli silmiään. Varmasti hän tarkoitti jotain ihan muuta kuin sanoi”.

On sanottu, että viestien tulkinnasta 80 % on nimenomaan sanattomien viestien tulkintaa. No, asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen. Sanattomat viestit ovat usein monimerkityksellisiä, joten niiden tulkinnassa voi helposti myös erehtyä tai tehdä yliampuvia johtopäätöksiä.

Jokainen silmän räpäytys ei nimittäin ole viesti (muusta kuin refleksistä tai roskasta silmässä). Voisikin siis sanoa, että sanaton viestintä on viestintää silloin kun sillä on tarkoitus. Tämä tarkoitus voi olla myös tiedostamaton. Emme esimerkiksi suunnittele tietoisesti, kuinka pitkän välimatkan jätämme toiseen ihmiseen, ja silti se on selvä viesti.

Sanattomiin viesteihin on helppo uskoa, mutta on hyvä luottaa myös ihan siihen sanalliseen viestiinkin. Lisää sanattomasta viestinnästä voit lukea täältä.

EMMI KIVISTÖ