13.6.2018

Kuka sinua kouluttaa?



Kouluttaja Sanna Franck
On aika esitellä seuraava kouluttaja. Sanna Franck on esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen valmentaja. Erityisesti viime aikoina Sannan kouluttamia aiheita ovat olleet vuorovaikutustaidot sisäisissä asiakaskohtaamisissa tai haastavissa tilanteissa ja kouluttajan esiintymistaidot. Hän aloitti kouluttamisen vuonna 2001 opintojen ohella ja vuonna 2005 Suomen Puheopistossa.

Sanna opiskeli Jyväskylän yliopistossa filosofian maisteriksi pääaineena puheviestintä. Sivuaineena hän opiskeli draamakasvatusta eli Sanna on draamaopettaja. Hänellä on myös aikuiskouluttajan pedagoginen pätevyys.

Koulutusaiheina esiintyminen ja vuorovaikutus herättivät Sannan mielenkiinnon, koska ne ovat peruspilareita monissa työtilanteissa. Ne ovat teemoja, joissa niin kouluttaja kuin osallistujakin voi kehittyä loputtomasti. Sannasta kouluttajan työssä on parasta, että hän saa tarjota osallistujille alansa tuoretta tietoa sekä korjata vääriä käsityksiä, joita liikkuu esiintymis- ja vuorovaikutustaitoja valmennettaessa. Hänestä on myös upeaa nähdä valmennettavien kehittyminen harjoitteluprosessin aikana.

Sanna on kouluttajana vuorovaikutteinen. Hänestä on tärkeää luoda hyvä keskusteluyhteys osallistujiin ja kerätä heiltä myös aineistoa päivän teemoista. Sanna täydentää näitä teemoja omalla asiantuntemuksellaan. Taitoharjoittelussa lähtökohtana on osallistujan vahvuudet ja kehityskohteiden esiintuominen kannustavasti. Sannan valmennukset ovat sopiva sekoitus tietoiskuja ja toiminnallisia menetelmiä. Osallistujien aktivointi sekä esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen käytännön harjoitteleminen ovat aina osa Sannan valmennusta.


Sannan motto on Suomen Puheopiston perustajajäsenen Kaarlo Marjasen sanoin:
"Ole oma itsesi mutta parhaalla mahdollisella tavalla."

ELLA KAJASTE

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti