Olin sairaalassa leikkauksessa jokin aika sitten. Vaikka kyseessä oli rutiinitoimenpide, ensimmäinen oikea nukutuksessa tehtävä leikkaus jännitti ja pelottikin. Tarvitsin siis tukea.
Sairaalahenkilökunnan tuen osoittaminen on ensiarvoisen tärkeää potilaalle, jotta tämä hankalassakin tilanteessa tuntee olonsa mahdollisimman turvalliseksi. Että mitään hätää ei tässä ole, kaikki kyllä sujuu parhain päin.
Potilaissa tyhmyys tiivistyy?
Osastolle ilmoittautui samaan aikaan lisäkseni neljä muutakin naista. Sairaala-apulainen, joka meidät otti vastaan, ohjasi pukeutumishuoneeseen vaihtamaan vaatteet. Kaikki olimme tulossa leikkaukseen, useimmat ensimmäistä kertaa elämässään ja jännitystä oli ilmassa.
Meitä avustanut sairaala-apulainen ei onnistunut jännitystä lieventämään vuorovaikutuksellaan. Oikeastaan päinvastoin. Hän tiuski vastauksensa ”tyhmiin kysymyksiimme”.
Minulle tuli tunne, että olen vain tiellä ja häiritsemässä hänen työntekoaan, varsinkin kun meitä oli niin monta. (Luonnollisesti me oikein pahuuttamme tuppauduimme paikalle kaikki samaan aikaan.) Eihän hän millään ehtinyt meitä kaikkia auttamaan samalla sekunnilla, kuten moneen kertaan saimme kuulla.
Pieni elekin riittää
Onneksi kuitenkin tämän tyyppinen kohtaaminen oli viimeinen laatuaan. Muu henkilökunta, hoitajat ja lääkärit, olivat hyvin ystävällisiä, avuliaita ja tukevia. He osasivat juuri oikealla tavalla rauhoittaa ja auttaa minua, kun odotin vuoroani leikkaussaliin.
Tuen osoittamisella tarkoitetaan puheviestinnässä tiedon rakentumista, tunteiden oikeuttamista ja käsittelemistä, jatkuvuuden ylläpitämistä ja vuorovaikutussuhteen olemassaoloa.
Vaikka sairaalan kiireinen työtahti toki tuo haasteita tuen osoittamiselle, ei se kuitenkaan vaadi ihmeitä. Oikeilla sanoilla, äänensävyllä ja muutenkin sanattomalla viestinnällä voidaan osoittaa potilaan tarvitsemaa tukea. Usein riittää se, että potilas kokee, että toinen on läsnä, aidosti mukana vuorovaikutustilanteissa.
Lisää tuen osoittamisesta hoitotyössä voi lukea vaikka Leena Mikkolan väitöskirjasta Tuen merkitykset potilaan ja hoitajan vuorovaikutuksessa.
EMMI KIVISTÖ
Turhauttavaksi asian vielä tekee se, että tuen osoittaminen ei useinkaan todellakaan edellytä ihmetekoja. Jos sairaala-apulainen olisi ystävällisesti aluksi selittänyt, että on pahoillaan kun ei nyt ehdi vastata kysymyksiin, mutta että lääkäri tulee pian kertomaan etenemisestä (tai jotain muuta vastaavaa), niin tilanne olisi jo ollut ihan toinen. Jotkut ihmiset (ehkäpä juuri tuo sairaala-apulainenkin) eivät vaan kestä yhtään kiirettä ja stressiä vaan tulevat pahantuulisiksi ja alkavat tiuskimaan. Tuollaisessa ammatissa ja vieläpä potilastyössä ei kyllä mielellään sellaisia ihmisiä näkisi. Toivottavasti teistä potilaista oli tukea toisillenne!
VastaaPoistaTuen osoittaminen tavalla tai toisella on tärkeä osa päivittäistä vuorovaikutusta. Ja tosiaankin, pienistä asioista tuon tuen osoittaminen on kiinni. Välttämättä se ei edes tarvitse mitään erityisiä sanoja tai tekoja. Kuten, Petra, sanoit, ystävällinen läsnäolo riittää.
VastaaPoista