Kuulun työmatkapyöräilijöiden joukkioon. Pyöräily on minulle mainio tapa aloittaa ja lopettaa työpäiväni. Matkan aikana on mukava koota ajatuksia, seurailla luonnon muutoksia, mutta myös havainnoida ympärillä olevaa liikennettä.
Lisäksi liikenteessä voi saada palautetta omasta pyöräilykäyttäytymisestään. Jos esimerkiksi ajaa pienen pätkän tyhjänä olevaa kävelytietä, voi joutua melkoisen ryöpytyksen kohteeksi.
Kehut yllättävät ja hämmentävät
Olen saanut pyörätiellä myös myönteistä palautetta. Kerran eräs miespyöräilijä oli polkenut jo jonkin aikaa takanani, kunnes pyöräili rinnalleni liikennevaloissa. Mielessäni kävi heti, miten ja missä olin tehnyt virheen, josta mies aikoi minua läksyttää. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Mies kehui, että harvoin näkee niin esimerkillistä suuntamerkkien käyttöä. Olin hämilläni. Kiitin kuitenkin palautteesta ja jatkoimme kumpikin matkaamme omiin suuntiimme.
Jälkikäteen mietin, oliko miehen palautteessa kuitenkin koira haudattuna. Olinko näyttänyt suuntamerkkejä ns. itsestään selvissä käännöksissä? Oliko tunnollinen tapani naurettava?
Vähättely tyypillinen reaktio kehuihin
Kuulostaako tutulta? Usein puhutaan kielteisen tai rakentavan palautteen vastaanottamisen taidosta. Harvemmin pohditaan, miten osaisimme ottaa vastaan myönteistä palautetta.
Sen kerran, kun saamme esimerkiksi työyhteisössä hyvää palautetta, on sen vastaanottaminen yllättävän vaikeaa. Tyypillistä on, että vähättelemme suoritustamme.
· ”No, kyllähän tuohon kuka tahansa olisi pystynyt”
· ”On siinä raportissa vielä paljon parantamista, ainakin sivun viisi kuviossa on ihan liian vaaleat värit”
Toinen tyypillinen reaktio on se, että jäämme pohtimaan, mitä taka-ajatuksia palautteen antajalla on.
· ”Ehkä pomo toivoo minun tekevän vielä enemmän töitä”
· ”Eikö hän yleensä ole tyytyväinen työhöni, koska nyt erityisesti kiittää työpanoksestani”
Haastan meidät kaikki ottamaan myönteistä palautetta paremmin vastaan. Seuraavan kerran, kun saamme tekemisestämme hyvää palautetta, olkaamme rinta rottingilla!
SANNA FRANCK
Tuo on kyllä niin totta. Oltiin sitten pyörätiellä, työpaikalla tai missä muualla tahansa niin jostain vaistomaisesti nousee pintaan ns. liiallisen vaatimattomuuden tunne ja ajatus ”eihän minua nyt tarvitse kehua”.
VastaaPoistaTäytyypä yrittää ottaa tästä kirjoituksesta opiksi ja seuraavan kerran kun saan myönteistä palautetta vastaanottaa se iloisesti ja hyvillä mielin ja vaikkapa kiittää siitä kuten olit Sanna tehnyt kanssapyöräilijälle.
Tuo turha vaatimattomuus taitaa kuulua meidän suomalaisten luonteeseen. Itselle saattaa tulla ylimielinen olo, jos ei edes vähän vähättele saamansa hyvän palautteen jälkeen. Tosiasia on, että omista saavutuksista saa olla ylpeä ja hyvän palautteen saa ottaa vastaan hymyssä suin. Palautteen antajan kanssa saa mielestäni jopa olla samaa mieltä (vaikka edes sisäisesti, jos sen myöntäminen ääneen tuntuu liian hurjalta;).
VastaaPoista