17.10.2014

Speed-markkinointia

Olin taannoin mukana Management Eventsin järjestämässä, kokoustilojen varaajille suunnatussa Idea Garden -tapahtumassa. Perusidea on monesta markkinointitilaisuudesta tuttu: palveluntarjoajat ovat saman katon alla esittelemässä tilojaan, ja ostajat tulevat paikalle tutustumaan tarjontaan. Tällä kertaa toteutustapa olikin vain hieman tavallisuudesta poikkeava. Mitään erillisiä ständeja tai esittelypisteitä ei ollut. Koko päivän ohjelma perustui etukäteen sovittuihin henkilökohtaisiin tapaamisiin eri tilojen edustajien kanssa.

Salin täyttivät tapaamisia varten järjestetyt tuoli- ja pöytäryhmät. Tilassa ei ollutkaan niiden lisäksi kuin pari korkeaa pöytää, joiden luona seisoskelimme tapaamisvuoroa odottelemassa. Tilaisuuden organisoijat ohjailivat meidät oikeisiin tapaamispisteisiin ja kellottivat 11 minuutin tapaamiset sekunnin tarkkuudella. Tuo aika kului nopeasti, mutta silti siinä ehti selvitä, halutaanko keskusteluja jatkaa myöhemmin.

Osan näistä palvelujensa markkinoijista olisi kannattanut etukäteen pohtia, miten esittää se oma asia tiiviisti. Vinkkejä tähän on annettu blogissammekin, esimerkiksi Emmi Kivistön teksti Pitchauksella viesti perille ja Pauliina Perttulin Hyvästi itsekäs hissipuhe.

Tällaiset uudentyyppiset tavat tehdä markkinointia kertovat siitä, että messujen perinteiseen massatarjontaan aletaan ainakin yritysmyynnin puolella vähän kyllästyä. Silti aidot kohtaamiset eivät ole menettäneet merkitystään. Kun vietämme erilaisten sähköisten viestimien äärellä yhä suuremman osan työpäiväämme, on virkistävää olla hetki kasvokkain ja keskittyä siihen, mikä toisen viesti on. 

Tällaisessa speed-markkinoinnissa vaarana on sellainen tehokkuusajattelu, jossa tehokkuus tarkoittaa aina nopeutta. Ajankäyttö saa toki olla tehokasta ja tapaamiset lyhyitäkin kunhan ei unohdeta tapaamisen tarkoitusta. Ja sitä vuorovaikutusta.

JOHANNA MARTIKAINEN

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti