4.3.2014

Viisi vinkkiä rasittuneen äänen hoitamiseen


Käynnistyvä kevät ja siitepölykausi aiheuttavat monelle allergisia oireita: äänikin saattaa katkeilla tai jopa hävitä rasituksen yhteydessä kokonaan. Tärkeää tietysti olisi aloittaa allergialääkitys mahdollisimman pian, ennen kuin oireet ovat päässeet pahoiksi. Voit kuitenkin myös auttaa ääntäsi seuraavasti:

1. Juo vettä.
Äänensä kanssa tuskailevien kannattaa juoda riittävästi: noin 1,5–2 litraa päivässä puhdasta, huoneenlämpöistä vettä. 

2. Yski oikein.
Turhaa rykimistä ja yskimistä pitää välttää. Vesihörppy rykäisyn sijaan voi auttaa. Jos kuitenkin tuntuu tarpeelliselta yskäistä, tee se harkitusti: niska pitkänä, leuka hivenen alas taivutettuna kevyt, lähes äänetön yskäisy. Tällöin kurkunpäällä on tilaa liikkua eikä paine äänihuulia vasten ole liian voimakas.

3. Rentouta kurkunpäätä.
Ennen puhumista on hyvä myös rentouttaa kurkunpäätä haukottelemalla sekä hieroa äänihuulia hymistelemällä hmmm-a muutamia kertoja. Myös r-äännettä liu’uttelemalla eri korkeuksilta voi availla ääntään. Jos r-rullaus ei onnistu sujuvasti, on syytä palata hyminään.

4. Vältä puhumista.
Parasta hoitoa rasittuneille äänihuulille on lepo, eli siis puhumattomuus. 

5. Käytä apuvälineitä.
Lisäapua äänenhoitoon tuovat resonaattoriputki ja vesipiippu. Resonaattoriputken avulla harjoiteltaessa käytetään hyväksi lasiputken resonanssia ja veden vastapaineen aikaansaamaa kurkunpään laskua. Resonaattoriputken sekä sen käytön ohjauksen voi ostaa esimerkiksi Suomen Puheopistosta. Vesipiippua suositellaan erityisesti astmaatikoille ja allergisille sekä niille, joiden työympäristön ilma on kuiva tai pölyinen, sillä se kosteuttaa limakalvoja. 

Ääntä kannattaa hoitaa ja tarvittaessa hakea apua ammattilaisilta.

MARSA  BÄCK                                                                                                                                         

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti