3.2.2012

Väittely innostaa ajattelemaan

Television vaalitenteissä presidenttiehdokkaat esittelevät keskustelutaitojaan. Mutta missä on virkistävä väittely? Poliitikot joko jankkaavat tai jutustelevat yhteisymmärryksessä kaikkia miellyttääkseen.

Harmoniaa ihannoivassa suomalaisessa puhekulttuurissa väittely koetaan usein epämiellyttäväksi ristiriitatilanteeksi. Kuitenkin todellisella väittelyllä on hyvin vähän yhteistä riitelyn tai juupas–eipäs-jankutuksen kanssa. Hyvä väittely pakottaa ajattelemaan ja auttaa ymmärtämään erilaisia mielipiteitä.

Taitavassa väittelyssä oma kanta esitetään ytimekkäästi. Väitteet perustellaan monipuolisesti ja loogisesti. Havainnolliset esimerkit viimeistelevät taitavan argumentaation.

Väittely vaatii kriittisyyttä ja argumentoinnin taitoja. Se vaatii kuuntelemista ja toisen ihmisen kunnioittamista. Mallia tähän antavat Aamulehden jutussa Tampereen puheviestinnän opiskelijat.
 

Yhteisymmärrystä tavoittelevalle dialogille on aikansa ja paikkansa. Presidenttipeliin olisin kaivannut äänestäjän työn helpottamiseksi kuitenkin kunnon väittelyä, jossa keskustelijat pyrkivät voittamaan yleisön puolelleen – provosoimatta ja provosoitumatta.

Eläköön erimielisyys!
 

PAULIINA PERTTULI

2 kommenttia:

  1. Mä olen ihmetellyt viime aikoina kun erityisesti facebookiin on ilmestynyt viestejä, joissa toivotaan koko vaalit jo ohitse, jotta tämä "kohkaaminen" loppuisi. Tietysti joillakin kannattajilla fanaattisuus on mennyt överiksi. Silti omasta mielestäni Suomen kahvipöydissä on viime viikkoina käyty enemmän rakentavaa arvokeskustelua kuin pitkiin aikoihin yhteensä. Se jos mikä on todella arvokasta. Minäkin kaipaan Suomeen enemmän juuri näitä edellä kuvattuja oikeita väittelyjä, joissa päästään oikeasti keskustelemaan asioista.

    VastaaPoista
  2. Vaalien some-ilmiö on kiinnostava. Omien mielipiteiden julistamisen lisäksi käytiin myös perusteellisempaa keskustelua. Julistajia olisi voinut kyllä välillä haastaa kunnon väittelyyn. Väittelyssä saa itsensä usein kiinni siitä, ettei ole julistamaansa kantaa ihan loppuun asti miettinytkään. Itse tämän useaan kertaan kokeneen tiedän. :)

    VastaaPoista